tiistai 3. marraskuuta 2015

Vaaleampi tukka (+alekoodi Goalasiin!)

hiukset1

Moikka, aivan ensiksi tuhannet kiitokset teille omien kokemuksienne jakamisesta kanssani sekä ihanista, sydäntä lämmittävistä ja tsemppaavista palautteistanne edelliseen postaukseen! Ootte ihan mahtavia, iso kiitos! 

Viime viikonloppu oli ihan yhtä hässäkkää, en kerennyt missään välissä koneelle istahtamaan vaikka olisin sitä halunnutkin, halloween-bileiden järjestely, säälittävän lyhyet yöunet, pääkolmantenajalkana paikasta toiseen juoksentelu ja hillitön leivontaurakka veivät kaiken ajan. Oon ihan rättipoikki! Voisin vaikka nukkua koko marraskuun läpi suoraan joulukuuhun. Mutta ihanan vapauttavaa kun ei ole nyt vähään aikaan sen suurempia menoja sovittuna, niin voi viimeinkin vähän rauhoittua ja keskittyä freesimpään elämään. Pikkusiskokin muutti nyt sitten nurkista pois, mikä sai kyllä vähän haikeen fiiliksen aikaan, mutta on silti aika ihanaa, voi aloittaa kaiken vähän niinkuin puhtaalta pöydältä taas. Uusi vaihe alkaa!

Kuulumisten vaihdon jälkeen postauksen varsinaiseen aiheeseen, eli hiuksiin! Vähän aikaa sitten kävin taas vakkarikampaajallani Nooran tykönä päivittämässä hiukset kuntoon. Mulla oli jo entuudestaan jonkin verran vähän vaaleampaa raitaa hiuksissa, jotka sitten meidän ulkomaan reissun jälkeen olivat kellastuneet aika reippaasti. Mää halusin tällä kertaa entistä vaaleampaa ja viileämpää ilmettä hiuksiini, vanha tumma alkoi niin paljon kyllästyttämään! 

Näytin muutamia esimerkki-kuvia netistä Nooralle ja se osas heti kattoo mitä tälle tukalle pitää tehdä, jotta saadaan haluttu lopputulos; pehmeä liukuvärjäys. Laitettiin lisää vaaleampaa raitaa ja vaaleampi tyvi ja lopuksi taitettiin keltasuutta pois viileämmillä sävyillä. Mulla oli myös tosi kuivat ja huonokuntoiset latvat, kun viime leikkauksesta oli jo aikaa, leikattiin ne pois ja sain vähän mallia taas tähän kuontaloon. Lopputuloksesta tuli just sellainen kuin halusin, oon tosi tyytyväinen! Ihan täydelliset. Suunniteltiin myös seuraavaa kertaa,että voitaisiin laittaa vielä myöhemmin lisääkin vaaleita raitoja latvoihin, jotta saataisiin ilmeestä vieläkin vaaleampi, mutta se jää nyt nähtäväksi seuraavaan kertaan. 

goalas

Ennen ja jälkeen -kuvat, aika huima ero, täydellinen lopputulos!

hiukset6

Mitäs tykkäätte mun vaaleammasta tukasta? :)

1301 331

Hei ja sellanen juttu vielä! Mietittiin yhdessä Nooran kanssa teille lukijoilleni tällainen kiva syystarjous, jossa saatte alennusta -20% Nooran töistä Goalasissa, marraskuun loppuun saakka! Aikoja Nooralle voi varata puhelimitse alla näkyvästä numerosta tai netistä goalas.fi/. Muistat vaan mainita blogini nimen aikaa varatessasi! Kannattaa siis ehdottomasti käyttää nyt hyvä tarjous hyväksi vaikka uutta pikkujoulu-lookkia varten! :)
alekoodigoalas
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille! 

11 kommenttia:

  1. Todella kivat hiukset, melkeen pitää varata itelleki aika kun tarvetta ois :D Mukavaa tämmöinen yhteistyö teiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, hei kiva kuulla että tykkäät! :)

      Poista
  2. Tulipas hiuksista tosi kivat. Tykkään. :)

    VastaaPoista
  3. Älyttömän ihanat niistä kyllä tuli!♥

    VastaaPoista
  4. Pakko kysyä, että mitä ripsaria käytät? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäki haluan tietää. :D

      Poista
    2. Tällä hetkellä on käytössä Lumenen Natural Code Triple shock volume mascara, mikä ei oo kyllä omaan makuun ihan paras mahollinen, mutta menettelee :)

      Poista
  5. Oi kun nätit hiukset,sopii sulle!<3 Toivottavasti jaksat väsätä halloweenista erillisen postauksen,aikaisemmatkin on ollu niin mielenkiintoisia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melinda! <3 Jep halloween-postaus tuli just uunista ulos ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...