tiistai 27. lokakuuta 2015

Pieni syntymätön

jumpsuitit 222


Näin viime yönä unta pienestä vauvasta. Se pieni vauva nukkui tyytyväisenä siinä mun vierellä sängyssä. Siinä ympärillä oli mun rakkaimpia perheenjäseniä ihastelemassa pikkuvauvaa. Se oli iloinen uni. Olin tosi onnellinen.

Ehkä se oli mun vauva, joka ei ikinä koskaan syntynytkään.

Olin aina ajatellut, että vaikenisin tästä asiasta täällä kokonaan, enkä ikinä kertoisi tästä sanallakaan. Toisaalta taas välillä on käynyt mielessä, että ehkä joskus kertoisin. Saatan vielä katua tätä joku päivä, että kerroin, mutta otan kuitenkin täyden vastuun kaikesta. Mulla tuli tänään niin vahva tunne, että mää haluan viimein kertoa tästä. Tää on niin arka aihe, että siitä useimmiten vaietaan kokonaan ja sitä hävetään. Siitä ei puhuta julkisesti. Abortista. Se jakaa niin jyrkkiä ja vahvoja mielipiteitä, että siitä tänne julkisesti kirjoittaminen on paljon mietityttänyt ja pelottanutkin. Ihmiset tuomitsevat toisiaan niin helposti, vaikka eivät välttämättä tiedä asioiden todellisia syitä ja henkilökohtaisia tuntemuksia niihin. En kuitenkaan välitä mitä ihmiset ajattelevat minusta. Kokemuksia, näkökulmia ja syitä siihen on varmastikin monenlaisia ihan yhtäkuin asianomaisiakin, mutta minä voin kertoa joitain omakohtaisia tuntemuksiani. Mää tiedän kuitenkin sen, etten ole ainoa nainen, joka on abortin joutunut kokemaan; siellä on varmasti monia, jotka voivat asiaan samaistua.

Olin aina ajatellut, että jos mulle joskus sattuisi vahinkoraskaus huonoon aikaan, kuten etten olisi siihen silloin vielä ollenkaan valmis, elämäntilanne olisi huono, ei olisi vakituista parisuhdetta, yms. muuta tällaista, jolloin lapsi ei olisi ollenkaan toivottua juuri silloin. Niin olisin ehdottomasti valmis keskeyttämään sen. Vaikka en ikimaailmassa sellaista haluaisi joutua tekemään. Noh, niinhän siinä sitten tuossa joku aika sitten kävi, yhtäkkiä sitten yllätykseksi olinkin raskaana ja se ei missään nimessä ollut suunniteltua. Se oli vahinko. Mutta se tuntui ihmeeltä. Minusta oli niin ihmeellistä, että olin oikeasti muka raskaana. Mulle se oli tosi iso asia. Mää olen aina halunnut lapsia, mutta en vielä pitkään aikaan. Olin aiemmin ajatellut, että en varmaan ikinä tulisi raskaaksi tai jos tulisinkin, niin siihen menis varmaan ainakin sata vuotta. Olisin halunnut iloita siitä asiasta, mutten voinut. Tiesin heti mitä mun pitää tehdä, sillä en olisi voinut kuvitellakaan, että päätyisin siihen toiseen vaihtoehtoon. Toisaalta, kumpikaan vaihtoehdoista ei tuntunut hyvältä missään vaiheessa, enkä todellakaan olisi halunnut olla siinä tilanteessa. Molemmissa oli omat seuraamuksensa. Tiesin tarkalleen, että raskauden keskeyttäminen oli ainut oikea ratkaisu siihen tilanteeseen: en ollut vielä missään nimessä valmis äidiksi ja luopumaan "vapaudestani", ei vakaata vakituista parisuhdetilannetta ja muutenkin huono elämäntilanne. Tunsin itseni vielä vähän liian nuoreksi lapsien tekoon, enkä halunnut jäädä lapsen kanssa yksin.. Vaikka olin aina ollut täysin varma keskeyttämisestäni jos kyseiseen tilanteeseen joskus joutuisin, kun se sitten oikeasti omalle kohdalle yhtäkkiä sattuikin, niin ei se ihan niin helppoa ollutkaan mitä kuvittelin. Aloin hiljalleen kiintyä ajatukseen, että sisälläni kasvaa oikeastikin mun ikioma vauva. Tuli ihan uudenlaisia tuntemuksia, joita en ollut koskaan aiemmin kokenut. Tuntui oudolta välittää jostakin niin paljon, joka ei tavallaan vielä ollut edes olemassa.

Jossain vaiheessa mulla oli vähän sekavat fiilikset, en enää tiennyt mikä ratkaisu olisi oikea. Mua pelotti olla yksin niinkin ison päätöksen edessä kuin elämä vai kuolema (kuulostaa muuten aivan kertakaikkisen hirveältä kun sen sanoo noin) ja olisin toivonut jonkun jostain ylemmältä taholta tekevän sen päätöksen mun puolestani, etten vois ite siihen vaikuttaa oli se sitten mikä tahansa.

summer 071


Jostain sain kuitenkin taas järkeä päähäni ja päätin pysyä alkuperäisessä päätöksessäni. Se oli mulle helpompi. Lapsen saaminen olisi kuitenkin ollut niin valtavan suuri ja koko elämän muuttava asia, etten vaan yksinkertaisesti ollut siihen vielä valmis. Halusin ajatella myös tämän asian toista osapuolta. Pyrin olemaan ajattelematta asiaa sen kummemmin ja olla enempää kiintymättä siihen. Pakko oli olla vaan kylmä. Sain käsiteltyä ja surettua asian ennen varsinaista toimenpidettä. Ennen toimenpidepäivää olin serkkuni papan hautajaisissa ja muistan hiljaa mielessäni heittäneeni haikeat hyvästit myös sille pienokaiselleni, "anna anteeksi".

Kaikki kuitenkin tapahtui niin lyhyessä ajassa. Onneksi toimin asian suhteen nopeasti, raskaus oli ihan aluillaan vasta ja uskon, että sen vuoksi selvisin toimenpiteestäkin helpommalla kuin mitä ensin kuvittelin ja pelkäsin. Mitä pidemmälle se olisi edennyt, sitä vaikeampaa siitä olisi tullut kaikinpuolin. Kaikki kuitenkin meni hyvin, selvisin alle parissa viikossa ja jatkoin tyytyväisenä elämääni. Päätös oli oikea siihen elämäntilanteeseeni nähden enkä ole päivääkään katunut. Aikaa kuluu. Välillä en ole muistanut koko asiaa ollenkaan. Välillä se saattaa jossain välissä tulla mieleen. En kuitenkaan ajattele sen kummemmin. Jossain näen jonkun typerän aborttivitsin, tulee paha mieli, alan itkeä. Aikaa taas kuluu ja aina silloin tällöin asia muistuu mieleen.

Abortista on kulunut nyt yli puoli vuotta. Tuntuu, että vähän väliä joku tuttavapiiristä ilmoittaa olevansa raskaana, jopa jotkut kaveritkin. Miten tuokin on nyt raskaana? Aletaanko me olla jo siinä iässä, että kaikki alkaa nyt tekemään niitä lapsia? Tunteet ovat olleet aika pinnassa viime aikoina. Iloitsen jokaisesta tuttavapiirini raskaudesta, mutta aina joka kerralla salaa purskahdan itkuun. Huomaan miten onnellisia ne ihmiset siitä on. Jokainen raskaus ja vauvojen näkeminen saa mulle aikaan surullisen fiiliksen. Vastasyntyneiden näkeminen kirpaisee. Saan veljeni vastasyntyneen poikalapsen syliini, tekee vaan mieli itkeä. En voi olla miettimättä sitä omaa vauvaani ja miten onnellinen mää siitä voisin olla. Miltähän se näyttäisi? Minkälaista elämä sen kanssa olisi? Kumpi se olisi, tyttö vai poika? Miltä tuntuisi saada se oma lapsi syliinsä? Se on varmaan maailman paras tunne se. Voin vaan kuvitella.

Asia on noussut taas uudestaan pintaan, nyt kun se on taas ajankohtainen mulle. Joudun käymään samaa asiaa uudelleen läpi. Mutta eri tavalla. Tuntuu ehkä jollain tasolla pahemmalta. Mää tiedän sen, että mun vauvalla olis laskettuaika ihan näinä päivinä.. Enkä voi olla ajattelematta sitä. Siitä tulee aika haikee fiilis. Mää haluaisin nähdä ja kokea ja saada sen nyt syliini jos vaan voisin. Mutta en vaan voi.

En kadu päätöstäni. Enkä vieläkään lähtisi tekemään lapsia. Kuitenkin joskus vielä haluan kokea sen loppuun saakka ja jonkun mulle oikean ihmisen kanssa. Tällä hetkellä voisin kuitenkin antaa nyt mitä vaan, jos vaan saisin syliini sen yhden joka joskus silloin kasvoi minussa. Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta hankala selittää.. Se olis varmasti ollut mulle maailman paras ja kaunein asia, mutta sen aika ei ollut vielä.

Huh, olipa sydäntäsärkevää. En muistakaan milloin olisin itkenyt näin silmät päästäni, ne on melkein muurautuneet umpeen hah. Mutta mää uskon, että mun on nyt helpompi taas jatkaa eteenpäin tämän vuodatuksen ansiosta, tää oli aika terapeuttista mulle. Mun tuskin tarvii enää kauheesti surra tätä asiaa, huomenna on varmasti aurinkoisempi päivä. Mutta kyllä se pysyvän jäljen jättää, ainakin mulle.


Samanlaisia kokemuksia?



31 kommenttia:

  1. Itse olen myös sitä mieltä että jos vaikka nyt olisin raskaana ja kun elämäntilanteeni ei todellakaan ole niin hyvä että lapsi mahtuisi siihen tekisin myös samoin. Enkä ole muutenkaan ikinä kokenut haluavani välttämättä lapsia, mutta eihän sitä tietenkään tiedä jos joskus niitä haluaisin. Ikinä ei saisi ihmistä tuomita tuollaisesta päätöksestä, varsinkaan jos ei tiedä ihmisen taustoista mitään. Oot rohkea kun asiasta julkisesti puhuit ja täältä lähtee tsempit sinne! :)

    VastaaPoista
  2. Kävin saman läpi ollessani 18. Oli aina kuvitellut, että jos tulen raskaaksi pidän lapsen, toisin kävi. Pelotti, eikä halunnut jäädä yksin. Paras ystäväni (entinen) petti luottamukseni ja kertoi tapahtuneesta muille, lisäksi korosti kantaansa ja sitä kuinka hän ei koskaan pystyisi. Jokaikinen kerta teki mieli huutaa. Se ei ole helppo päätös, mutta joskus se on se oikea. En kadu, sillä nyt minulla on ihana mies ja tytär, pystyn olemaan 110% se äiti lapselleni jonka hän ansaitsee. Ihana, että jaoit kokemuksesi <3 Hyvää syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Oot vaan niin rakas, ettet tiiäkään. <3

    VastaaPoista
  4. Olen itse myös tehnyt abortin vuonna 2003, olessani juuri 20-vuotta täyttänyt. Olin kyllä sillon parisuhteessa, tuoreessa sellaisessa, mutta asuin vielä kotona ja lukio kesken. En silloin voinut kuvitellakkaan pitäväni lasta, koska ei ollut mitään tuloja ja suhdekin vielä niin alussa. Abortti oli nopea toimenpide ja toivuin siitä nopeasti. On mennyt vuosia aikaa, ja olen uudessa parisuhteessa miehen kanssa, jonka kanssa haluan lapsia ja sittenkun aloimme puhumaan niiden hankkimisesta, mielessä kävi pelko, että entäs jos se vauva joka mun piti saada kauan sitten, olisikin ainoa lapsi jonka voin saada. Noh, niin ei kuitenkaan käynyt. Tällä hetkellä odotan meidän esikoista ja laskettuaika on kuukauden päästä. Tällä kertaa halusin lapsen ja olimme valmiita siihen. Mutta tiesin että tein oikean päätöksen sillon yli 10 vuotta sitten, kun päätin etten voi sitä pitää. Olisin lopulta jäänyt vain yksinhuoltajaksi, koska emme olleet kauaa yhdessä silloisen poikaystäväni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän haluan kommentoida (lähinnä blogin kirjoittajalle), että ilman komplikaatioita sujuneella abortilla ei ole todettu olevan mitään vaikutusta myöhempään hedelmällisyyteen :) Tietenkin voi käydä todella "huono tuuri" ettei lapsia myöhemmin saakaan, mutta olen usein kuullut tätä harhaluuloa, että abortti heikentäisi mahdollisuuksia tulla raskaaksi myöhemmin ja näin se ei ole. (En toki väitä että sinä nainen-83 näin luulitkaan:)

      Poista
  5. Rohkea postaus! Hienoa että uskallat kirjoittaa avoimesti asiasta, joka pidetään salassa tai sitä jopa hävetään. Raskaudenkeskeytykset ovat kuitenkin tänäpäivänä todella yleisiä, et todellakaan ole kokemustesi kanssa yksin. Hienoa, että teit mielestäsi oikean päätöksen. Mun mielestä jokaisella naisella on täysi oikeus valita abortti ja suunnitella elämäänsä oman tilanteen mukaan. Hankit lapsen sitten kun aika on oikea :)

    VastaaPoista
  6. Rohkee veto kirjoittaa asiasta! Todella kauniisti puhut asiasta ja melkein itselläkin kyynel tuli silmään. Vaikka oma näkemykseni abortista on jyrkkä ei, en missään nimessä tuomitse sen päätöksen tekeviä ihmisiä, on olemassa tilanteita ja tunteita joihin lapsi ei vain sovi.
    Omalla kohdalla on kyse enempi siitä etten pystyisi itse elämään niiden tunteiden kanssa joita abortti minussa varmasti herättäisi.
    Tsemppiä tulevaan ja pää pystyssä kohti uusia kokemuksia, joskus se tulee vielä sunkin aika kokea lapsen saannin ilo, sitten kun itse olet siihen valmis :)

    VastaaPoista
  7. Itsellä ei ole käynyt näin, mutta kaveripiirissä tuttua vaikka ehkäisyä on käytetty. Saako kysyä oliko tässä tapauksessa ehkäisy mukana?
    Ystäväni sanoi, että asia kirpaisi siksikin että ehkäisy oli, mutta se petti. Kaikki siis tehtiin ikään kuin "oikein" ja silti kävi miten kävi.

    VastaaPoista
  8. Vau tosi rohkea ja hyvä postaus! Oot tosi rohkee kun uskalsit kirjoittaa tästä, vaikka tää aihe jakaa mielipiteitä, vahvoja sellaisia, puoleen jos toiseenkin. Musta kenenkään päätöksiä tällaisissa asioissa ei saisi tuomita, sillä jokaisella on ne omat syynsä päätökseen. Mulla ei oo kokemusta abortista, mutta meen kyllä samoilla linjoilla sun kanssa jos nyt tulisin raskaaksi, ja syytkin menevät aikalailla yksiin :) Tsemppiä sulle!<3

    VastaaPoista
  9. Rohkea kirjoitus Johanna! <3 Hali!

    VastaaPoista
  10. Oot kyllä rohkea kun uskallat kirjoittaa näin kipeästä aiheesta. Voin kuvitella sen tunteen, että kumpikaan vaihtoehto ei ole hyvä.. Olen itse joskus pelännyt olevani raskaana ja ajatellut just samoin, että en halua lasta, mutta en halua tehdä aborttiakaan.. Kuitenkaan raskaaksi en ole koskaan tullut ja nyt jos tulisin, asia ei olisi niin pelottava, koska olen parisuhteessa. Itseni tuntien kuitenkin tietäisin, että abortti jäisi minulla kalvamaan mieltä ja en uskoisi, että pystyisin siihen. Se ei tarkoita, että tuomitsesin jos joku muu tekee. Jokaisella on oma elämä ja erinlaiset elämäntilanteet ja muut ei voi tulla sanomaan mitä kuuluu tehdä. Mää voin vaan kuvitella kuinka täydellinen äiti susta vielä jonain päivänä tulee, sittenkun on sen aika ja oot siihen valmis.. ja vierellä on se oikea ihminen. Tsemppiä Johanna ihan kaikkeen <3 yritetään nähä pian!

    VastaaPoista
  11. Itku tuli tännekin, kaunis kirjoitus. Oikein iso rutistus sinne ♥

    VastaaPoista
  12. Hyvä että blogi toimii myös eräänlaisena teraputtisena paikkana,jonne voi kirjoittaa myös niitä hankalempiakin asioita jotka mielessä pyörii. Itse olisin samanlaisessa tilanteessa toiminut täysin samoin. Ja hyvä että tiedät tehneesi oikein,etkä sen suuremmin kadu asiaa. On myös ihan inhimillistä miettiä millaista elämä nyt olisi,jos lapsen olisit päättänyt pitää. Vielä varmasti tulee aika,jolloin saat toivotun lapsen hyvän miehen kanssa.<3 Tosi rohkea teksti ylipäätään.

    VastaaPoista
  13. Älyttömän kaunis ja koskettava kirjoitus..<3 mä en oikein tiedä miten tähän voi kommentoida, mikä on hyvä tapa. Mutta pakko sanoa, että mun rehellinen mielipide on että sä teit oikein. Sun elämä, sun päätökset. Tiiän että ihmiset kommentoi netissä välillä ihan älyttömiä abortti-syytöksiä jne, mutta yritä olla välittämättä niistä. Ne ihmiset eivät oo menneet aborttia läpi. Noi fiilikset kuuluvat tohon asiaan ja vain aika auttaa.. Hali <3

    VastaaPoista
  14. Tää oli Johanna todella, todella, todella rohkea postaus. Iso hatunnosto tästä <3 Menin ihan sanattomaksi, mutta mulla on vahva tunne, että haluan kuitenkin kommentoida. Kyyneleet vaan valuu, niin sun kun itsenikin puolesta. Mä jouduin tekemään samaisen raskaan päätöksen vähän aikaa sitten. Se oli niin vaikeaa, ja voin niin samaistua moniin ajatuksiin ja tuntemuksiin, joita tässä kuvasit. Olin ihan yksin mun päätöksen kanssa ja oon oikeastaan edelleen. Uskon, että se vaan pahentaa tätä kaikkea kun ei voi jakaa tätä oman kumppanin kanssa. Tai edes jonkun muun. Mulla kävi huono tuuri, sillä jouduin katkaisemaan välit mun kolmeen parhaaseen ystävään vaan muutama viikko ennenkuin sain tietää raskaudestani. Oltiin vuosia tiivis porukka ja jaettiin ilot ja surut, mutta osottautuivat kuitenkin erilaisiksi ihmisiksi mun seläntaka kuin edessä päin...No jokatapauksessa, on päiviä, kun en mieti tätä juttua. Mutta enemmän on niitä päiviä, kun tunteet nousee pintaan. Ja voin vaan kuvitella kuinka vaikeaa mullakin on sitten jonkin ajan päästä, kun olisi se laskettu aika yms. Haluan toivottaa sulle ihan hirveästi voimia <3 Niin mielelläni antaisin sulle ison tsemppihalin ja istuisin vaikka juttelemaan sun kanssa tästä asiasta, koska tiedän mitä käyt läpi. En olis koskaan uskonut miten raskas prosessi tämä on, vaikka oonkin tottakai tiennyt, että ei abortti koskaan oo helppo päätös. Mutta mä oon varma, että me tehtiin molemmat oikein ja meidän pitää vaan koittaa muistaa se ja lohduttautua sillä. Haleja sinne, olet mahtava <3

    T.Pitkäaikainen lukijasi Pinja

    VastaaPoista
  15. Hei Johanna. En ole koskaan ollut blogeja kommentoivaa tyyppiä, mutta tämä teksti pakotti jo kirjoittamaan. Kuten jo monet on sanoneet, aivan äärettömän rohkea veto kirjoittaa tästä aiheesta julkisesti. Abortit eivät todellakaan ole nykypäivänä harvinaisia, mutta silti niin tuomittavia asioita joidenkin mielestä. Itse olen käynyt saman läpi ollessani 19-vuotias ja nuo kirjoittamasi tuntemukset kuulostavat niin tutuilta, en kuitenkaan ole kyennyt kertomaan asiasta kuin lähimmille ystävilleni ja yhdelle heistäkin vasta vuosien päästä. Olin itsekin täysin varma päätöksestäni ja aina ajatellut tekeväni keskeytyksen jos tilanne tulisi eteen. Vaikka päätöksen olikin tehnyt niin ei se tarkoittanut sitä, ettei mieli olisi tavallaan pohtinut myös toista vaihtoehtoa, kuitenkin tiesi mikä on oikein. Tilanne olisi rasittanut myös läheisiäni niin henkisesti kuin taloudellisestikin vaikka onnellisia varmasti olisivatkin lopulta olleet asiasta. Nyt 5 vuotta myöhemmin asia tulee enää harvoin mieleen, mutta muistan kyllä, että ensimmäisen vuoden ajan päivämäärät, lasketut ajat ja ajatukset "vauvasta" pyörivät paljon mielessä, myös lasten näkeminen otti koville. Se kyllä helpottaa ajan kanssa, etkä enää joka tilanteessa muista sitä omaa pientä joka olisi voinut olla. Välillä tulee mieleen ajatus siitä, että "herranen aika, minulla voisi nyt olla 4-vuotias lapsi", mutta kun katson elämääni niin olen vielä vahvemmin sitä mieltä, että päätökseni tuolloin oli oikea, enkä olisi ollut valmis. On tärkeää käsitellä asiat ja sanoa hyvästit omalle menetykselleen, saa siitä olla surullinen vaikka oma päätös onkin kyseessä, ei siihen tilanteeseen kukaan halua.
    Muista, että asia helpottaa ajan kanssa ja varmasti tulet siitä täysin yli pääsemään. Joskus vielä tulee se aika kun voit olla vain ja ainoastaan onnellinen niistä kahdesta viivasta raskaustestissä, tsemppiä!

    VastaaPoista
  16. Todella rohkea postaus! Menin ihan sanattomaksi, mutta jostain syystä pakko kommentoida jotain. Todella liikuttava tarina ja uskon kuinka vaikeassa tilanteessa oot ollut. Toivottavasti tänään jo mieli parempi ja toivottavasti kirjottaminen helpotti mieltä<3 tsemppiä ja aurinkoisia päiviä sulle ja halit perään!!<3

    VastaaPoista
  17. Ihana ja koskettava kirjoitus ♥ Musta teit ihan oikean ratkaisun ja tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista
  18. Voi ei, tekisi mieli tulla halaamaan siuta nyt! ♥ Hurjan rohkea postaus, ja oli varmasti omalla tavallaan terapeuttista kirjoittaa tätä. Itsekin olen sillä kannalla, että jos nyt tulisin raskaaksi, en varmaankaan tulisi lasta pitämään.. Vaikka puitteet olisivat muuten kohdillaan (vakaa parisuhde, yhteinen katto pään päällä, työ..), niin tunnen silti olevani aivan liian nuori hankkimaan lapsia. Olen aina miettinyt, että ehkä sitten lähempänä kolmeakymppiä olisi sopiva ikä :)
    Abortti jättää varmasti ikuisen jäljen sydämeen, vaikka päätös muuten olisikin "oikea". Olen itsekin monet kerrat pelännyt olevani raskaana ja miettinyt, kuinka abortti tulisi vaikuttamaan elämääni, mutta onneksi säikähdyksellä ollaan selvitty! Tsemppiä sinne suuntaan! ♥

    VastaaPoista
  19. Heippa, tämä tieto tuli ihan puun takaa, vaikka sinua en tunnekaan.
    About 2,5 vuotta on menny omasta operaatiostani. Tiesin heti mitä teen, abortin. Tuolloin keväällä olin juuri täyttämässä 19 vuotta ja ylioppilaskirjoitukset alla. En tuolloin seurustellut, mutta tapailin yhtä miestä, jonka kanssa nykyään asun yhdessä:) Se tunne, kun kaikki oireet täsmäävät ja raskaustesti sanoo 'kyllä'. 'EI VOI OLLA TODELLISTA'
    En osaa melkein ollenkaan kuvitella tilannetta, jos olisinkin nyt äiti. Mutta ne kaikki tuntemukset raskauden aikana jäivät syvälle mieleeni. En muistele aikaa hyvällä. Henkisesti ja fyysisesti melko raskasta oli. Varsinkin kun puoli vuotta aikaisemmin isoveljeni kuoli.
    Vanhemana ja viisaampana muistaa ehkäisyn tärkeyden. Aborttin teko ei ollut helppo asia, vaikka 100% varma olinkin asiasta enkä kadu sitä. Ehkä sitten hieman vanhempana, jos onni suosisi :) Isot propsit asian jakamisesta!
    Sini

    VastaaPoista
  20. Hei. Olet todella rohkea tuodessasi esille tämän asian. Luin tämän tekstin jo eilen, kyyneleet valuen.
    Omasta keskeytyksestä on muutama kuukausi ja tunteet nousivat pintaan.. muistan kuin eilisen sen pelon ja järkytyksen kun tein testin ja näytti positiivista. Itsellä on hyvä ja pitkä parisuhde takana mutta oman sairastamisen vuoksi päädyin keskeytykseen, sillä tiesin etten olisi jaksanut sitä tässä vaiheessa elämää.
    Jos olisin täysin terve olisin ehdottomasti halunnut pitää lapsen, siksi päätös oli hyvin vaikea.
    Samoja fiiliksiä mullakin ollut, miettinyt missä vaiheessa raskaus olisi nyt, olisiko se tyttö vai poika jne.
    Vieläpä kävi niin että siskoni tuli raskaaksi samoihin aikoihin ja olen hänen raskauttaan seurannut kuukausien ajan niin väkisin nuo kokemukset nousee mieleen vähän väliä. Lähipiirissä myös muutama muu raskaana joten ei ole voinut välttyä siltä että meiltäkin kysellään koska lapsia ja kerrottu omasta raskaudestaan ja oireistaan tietämättä mitä itsekin kävin läpi vielä vähän aikaa sitten.
    Mutta haluan uskoa että meillä ketkä tähän päätyneet on päätös ollut oikea siinä hetkessä ja siinä elämän tilanteessa.
    Ja toivottavasti saadaan kokea vielä se äitiys sitten kun aika on oikea. <3

    VastaaPoista
  21. :| Huh miten rohkea oot että uskalsit kirjottaa avoimesti tästä aiheesta! Itellä ei kyllä rohkeus riittäisi kertoa blogissa näin henkilökohtaisia juttuja, mutta niin ihanaa että kirjotit!<3Mä en pystyis ikinä tekemään aborttia, mutta ehkä se johtuu siitä että oon parisuhteessa, joka on jo kestänyt kauan ja siitä että olisin valmis jo saamaan lapsen. En missään nimessä tuomitse sua, musta sää teit ihan oikein, koska tunsit ettet oo valmis äidiksi. Voi että mulla tekis mieli kirjottaa tähän vaikkajamitä mutta en viitti ku kaikki näkee tän kommentin:') Mulla tuli jotenki haikee fiilis ku luin tätä postausta. Tsemppiä Johanna<3

    VastaaPoista
  22. Hyvä että jokut vielä uskaltaa kirjoittaa tästä aiheesta, joka saa aikaan usein todella vahvoja reaktioita puolesta ja vastaan. Mäkin jouduin asiaa miettimään omalla kohdallani, kun juuri 20 vuotta täytettyäni elin jonkun aikaa siinä pelossa, että olen raskaana. Se reilu viikko kuukautisia odottaen oli jotain niin kamalaa, tiesin tehneeni ison virheen, enkä ollut valmis kohtaamaan seurauksia. Päätin että abortti olisi ainoa vaihtoehto, siitäkin syystä että kumppanini painosti siihen hyvinkin hanakasti. En lopulta joutunut tekemään isoja päätöksiä, kun kyseessä olikin vain väärä hälytys, onneksi. Mun mielestä ei ole kenenkään etu, että abortin stigman pelossa pidetään lapsi, jonka huolenpitoon ei löydy taloudellisia tai henkisiä voimavaroja. Tsemppiä kovasti, teit varmasti oikean päätöksen sinulle <3

    VastaaPoista
  23. Teit varmasti parhaan mahdollisen päätöksen siinä tilanteessa ja olen ihan varma, että joku päivä kun sulla on oma lapsi, oot entistä tyytyväisempi päätökseesi kun näet millaista vauvan saaminen voi olla kun siihen on todella valmis ja oikeessa tilanteessa :)

    VastaaPoista
  24. Hieno ja rohkea teksti. Äh en oikeen osaa nyt avata mun ajatuksia muuten kuin että kiitos tästä.

    VastaaPoista
  25. Hei, en ole blogiasia ennen lukenut, sattumalta osui tämä postaus tänään silmääni. Ja onneksi niin kävi. Todella koskettava kirjoitus vaikeasta ja surullisestakin aiheesta. Itse olen kokenuta saman. Olin vähän yli 20vuotias, ei vaikituista työtä/tuloja, uusi kaupunki, yhden illan suhde.. kaikki tuntui olevan väärin. Tunteita en oikein osannut silloin käsitellä, enkä asiaa juurikaan purkanut silloin, jälkeenpäin kyllä. Itse toimitus oli nopeasti ohi ja jälkeenpäin jopa mietin miksi ei tarjottu mitään keskustelu tms. apua vai tarjottiinko mutta en vain siihen osannut/halunnut tarttua.. Tapahtumasta on nyt 10 vuotta ja olen asian välillä "unohtanut" kokonaan, toisinaan sitä miettii päivittäin. En kadu. Aika oli silloin väärä, en olisi pystynyt, en halunnut, kaikki oli silloin niin sekaisin. Aika auttaa, niinkuin niin moneen asiaa. Unohdu ei kuitekaan koskaan, mutta ei mielestäni pidäkkään, tämä on yksi elämän eteen tuoma tilanne, aina eteen ei tule vain ruusuja. Nyt haaveilen lapsesta, nyt tiedän että aika on oikea. Kaikelle on paikkansa ja aikansa, pakottamalla ei voi mitään tehdä, itseään vastaan ei voi alkaa "sotimaan". Kiitos kirjoituksestasi, jotenkin se toi myös itselleni rauhan, vaikka olen asian käsitellyt moneen kertaan. /M

    VastaaPoista
  26. Hei, Johanna. Tässä taas kerran nähdään se, että ei voi koskaan tietää mitä ihmisten elämissä oikeasti tapahtuu, oli ulkokuori sitten millainen tahansa. On äärimmäisen helppo luoda ihmisestä jokin mielikuva ja pitää siitä kiinni. Kunnes saa kurkistuksen sen mielikuvan taakse ja tajuaa ajatelleensa typerästi. Sinuakin on saatettu arvostella vaisusta käytöksestäsi kyseisen tapahtuman aikoihin, vaikka todellisuudessa olet tehnyt surutyötä, jota et vielä ole valmis jakamaan muiden kanssa. Mua suututtaa se, että jokainen bloggaaja joutuu aloittamaan yksityiselämästään kertovat kirjoitukset noilla samoilla puolustussanoilla. Se ei oikeasti kuulu kellekään muulle, miten ja miksi kukaan meistä tekee näitä ratkaisuja. Lukijat ei tunne teitä eikä ole päteviä arvostelemaan. Ja kaiken sen arvostelun takana saisi olla aina ajatus, että tekin olette vain ihmisiä ja ihmiset tekee virheitä. Me kaikki teemme. Voimme ainoastaan yrittää parhaamme mukaan olla hyviä ihmisiä, mutta kukaan ei tule koskaan olemaan täydellinen. Ihmiset on niin sairaan tuomitsevia ja arvostelee ihan liian äkkipikaisesti. Olen itse kokenut tätä suunnattoman paljon. Ihminen joka on saanut apua, hyväksyntää ja ymmärrystä vaikeina aikoina antaa niitä helposti myös eteenpäin ja tietää, ettei asiat ole niin yksinkertaisia kuin miltä äkkiseltään kuulostavat.

    Toivon sinulle helpottavia aikoja ja hyviä juttuja tulevaisuuteesi.

    Mira

    VastaaPoista
  27. Tämä postaus kyllä herkisti mut, ihan itku tuli! Tosi koskettava teksti <3 kukaan ei voi tulla tuomitsemaan toista, kyse on omasta elämästä. Nostan myös hattua että uskalsit kirjoittaa tämän tarinan tänne, oot kyllä melkonen mimmi! Iso hali ja kaikkea ihanaa tulevaan <3

    VastaaPoista
  28. Kun luin tän tekstin niin osannut mitenkään regoida tai ajatella, mutta halusin kuitenkin tulla kirjottelemaan tähän jotain. Itse en ikinä haluaisi tehdä aborttia, mutta uskon kovasti että ehkä näin oli parempi sinun kohdalla. :) Ja enkä tuomitse millään tavalla tekoasi, jokainen tekee omat päätökset silleen kun ne omasta mielestä parhaalta tuntuu siinä tilanteessa. Paljon haleja. <3

    VastaaPoista
  29. Vau, hienoa että pystyit kirjoittamaan aiheesta, vaikka tiiän kokemuksesta et asiasta ei oo helppo puhua ja varsinkaan saada ajatuksiaan muotoiltua järkevästi. Mä toivon, että tän asian suhteen osattais olla suvaitsevaisempia. Kun me kaikki ollaan kuitenkin erilaisia ja ei toinen ihminen voi tietää mitkä taustat ja elämän tilanteet on johtaneet näinkin vaikeaan päätöksen tekemiseen. :)

    Jouduin ite tekemään saman päätöksen ollessani 19-vuotias noin kolme vuotta sitten. Muistan vieläkin mikä järkytys se oli kun tein raskaustestin ja tulos näytti positiivista. Itkuhan siinä tuli. Päätös oli tosi vaikee, mutta kyllä mä sen heti tiedostin et en olis valmis vielä pitämään lasta, olinhan itekkin vielä lapsi, lukio kesken ja vasta alkanut parisuhde. Abortin jälkeen mä olin pitkään tosi surullinen, kun enhän mä ois koskaan halunnu joutua semmosta päätöstä tekemään. Kävin puhumassa asiasta koulun kuraattorin kanssa, kun tuntu et asiasta ois helpompi puhua jollekkin ulkopuoliselle. Mulla tuli heti hieman parempi mieli, sillä hän sai mut ymmärtämään et mä tein oikein ratkaisun siinä vaiheessa mun elämää ja mun ei pidä syyllistää itteeni asiasta.

    Nyt 3 vuotta myöhemmin en kadu päätöstäni, vaikka heikkojakin päiviä on ollut kun on tullut ajatelleeksi minkä ikäinen taapero minulla nyt olisi ja miltä hän näyttäisi. Ja välillä tekee vaikeeta, kun lähipiirissä ystävät ja tuttavat saa vauvoja ja hehkuttaavat miten ihanaa se kaikki on, mut kyllä mä toivon et joku kaunis päivä tulevaisuudessa on sit mun vuoro tulla äidiksi, kun mä oon ite valmis siihen.

    Mut loppuun haluisin viel antaa ison tsemppihalin, tosi rohkeeta ja arvostettavaa et uskalsit kertoo sun omista kokemuksista <3

    -M

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...