lauantai 27. kesäkuuta 2015

Juhannus 2015

juhannus2015 169

Juhannuksesta on jo viikko vierähtänyt ja nyt mää sitten aloin vasta näitä kuvia kaivelemaan. Nooh, ei siinä mittään, muistan sen silti kuin eilisen! Olette varmasti nähneet grillimakkaroita ja kukkaseppeleitä tämän viikon aikana aivan yliannostukseen asti, mutta kannattaa vielä vilaista kuitenkin nämä meidänkin juhannuskuvat, nää on ihan kivoja kans! Meillä oli rento ja mukava mökkijuhannus pienellä tyttöporukalla, ruokaa oli aivan liikaa ja juomaakin ihan riittävästi. Lihoin varmaan viis kiloa. Meillä oli kolme koiraakin matkassa (voitte kuvitella kuinka meillä oli auto täynnä jo pelkästä tavaramäärästä), Nooran kaksi jackrusselin terrieriä ja tietysti minun Bambi! Nasu ja Namu ei oikein tykänneet Bambista, vaikka Bambi olis niin kovasti halunnut leikkiä niiden kanssa.. reppana!

Rämmittiin metässä sääskitakit päällä ja kumpparit jalassa. Sääskejä ja punkkeja oli ihan himona. En ottanut matkaan mitään kivoja kesävaatteita, sillä ajattelin, että varmasti on luvassa surkeaa säätä ja kukapa siellä metän keskellä kattois. Ois siellä kyllä muutamat kivat kesäiset asukuvat kukkaseppeleiden kera voinut kuitenkin ottaa, sattuikin tosi lämpimät ilmat! Tuntui siltä, että ekaa kertaa tälle kesää on oikeesti lämmintä. Harmittaa sinänsä kun oli vaan rähjäisiä mökkivaatteita mukana. Mutta kerkiihän tuota niitä kuvia vielä ottamaan! 

Me grillattiin (minä grillimestarina kylläkin poltin sen ruoan) ruokaa, saunottiin, pelattiin, käytiin rannassa piknikillä, herkuteltiin, kirottiin sääskejä, höpöteltiin ja puhuttiin henkeviä auringon nousuun saakka. Perusmukavaa mökkioleskelua parhaassa seurassa, mikäs sen mukavempaa. Välillä on kyllä tosi kiva lähteä täältä kaupungin hälinästä jonnekin ihan korpeen tallustelemaan kumpparit jalassa! Ja vieläpä sellaiseen mökkiin, johon ei tule sähköä tai vettä ollenkaan, joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa perusjutuissa, kuten ruoanlaitossa, kaikki ei käykään ihan sormia napsauttamalla. Se on ihan mukavaa välillä semmonen! Mutta tässäpä näitä tunnelmakuvia meidän juhannuksesta, olkaapas hyvät!

juhannus2015 119
juhannus2015 006
juhannus2015 101
IMG_20150620_234919

Meidän jengi 

juhannus2015 165
juhannus2015 175
juhannus2015 133
juhannus2015 129
juhannus2015 177
juhannus2015 167
juhannus2015 198
18469270733_7a56f50a4f_k
juhannus2015 205

Bambi ihastui kiikkumiseen :) 

juhannus2015 114
juhannus2015 073
juhannus2015 084

Ihana aamupala ulkona auringonpaisteessa!

juhannus2015 108
juhannus2015 094

Elisa oli bongannut hyvän, vähän "terveellisemmän" köyhät ritarit -reseptin jostain. Pullan sijasta paahtista, toimii!

juhannus2015 062
juhannus2015 021
juhannus2015 030
juhannus2015 043
juhannus2015 034
juhannus2015 056

Juhannussapuskaa. Aivan liian pienet lautaset vs. liian paljon hyvää ruokaa. Mutta en valita!

juhannus2015 010
juhannus2015 252

Mää näin jossain Pirkan sivuilla tällaisia vaahtokarkkiburgereita ja halusin heti juhannuksena kokeilla niitä! Herkullinen ja helppo kesäjälkkäri, mutta huh! Niin tuhtia ja makeaa. Mutta niin hyvää :) 

juhannus2015 227


Semmonen juhannus meillä! Millanen teillä? :)

6 kommenttia:

  1. Onpa ihania kuvia :) Toi vaahtokarkkihamppari pitää painaa mieleen, näyttää ja kuulostaa nii hyvältä! Voisit useemminkin tehdä tämmösiä postauksia asupostausten rinnalle, ku tämmönenki oli tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Metta palautteesta! :) Ilman muuta yritän tehdä jatkossa enemmänkin tällaisia lifestyle-tyyppisiä postauksia! :)

      Poista
  2. Kivoja mökkikuvia ja väilillä on kiva lähtä eräjormailemmaan luonnon ääreen. Ihana bamsu ♥ Vähänkö nuo evväät näyttää niin hyviltä, tuo keksivaahtokarkkihässäkkä, ei jestas ♥_♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos!! <3 :) Vaahtokarkkiburgerit oli kyllä nami :P

      Poista
  3. Ihanan tunnelmallisia kuvia :) kivalta kuulostaa teidänkin juhannus!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...