keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kun seinä tulee vastaan

kevät 324

Yhä useampi hyvä bloggaaja lopettaa rakkaan harrastuksensa aivan yllättäen. Lukijat eivät välttämättä huomaa merkkejä siitä etukäteen yhtään mistään. Postaukset ovat toinen toistaan parempia ja hyvin suunniteltuja, kuvat huippulaatuisia ja teksti huokuu iloa ja positiivisuutta. Miten siitä lähes täydellisestä kokonaisuudesta voi päätellä, että bloggaaja saattaa oikeasti olla onneton tämän harrastuksensa parissa? Niinpä, ei juuri mistään. Siksi ainakin minulle tulee aina täysin yllätyksenä tällaiset postaukset, joissa tämä lähes täydellisyyttä hipova, upea blogi tuleekin yhtäkkiä tiensä päätökseen. Mulle tulee haikee ja surullinen fiilis. Niin mää yllätyin nytkin, kun yksi kavereistani kertoi päättävänsä lopettaa bloginsa.

Mulle heräs ajatuksia tästä aiheesta ja rupesin miettimään, miksi joku yhtäkkiä päättää lopettaa rakkaan harrastuksensa. Syitä on varmastikin monia ja osalle hyvin henkilökohtaisia, se on jokaisen oma asia. Monet varmaan lopettaa sen takia, kun koko hommasta menee pikkuhiljaa maku. Bloggaaminen on aika vaativa ja aikaa vievä harrastus. Monet eivät varmastikaan voi käsittää, miten paljon todellisuudessa bloggaajan elämä pyörii loppupeleissä blogin ympärillä. Postauksien etukäteissuunnittelu, asettelu, mahdollisesti tavaran/tuotteen hankkiminen, asettelu, laittautuminen, kuvaaminen, kuvien valitseminen ja muokkaaminen, kirjoittaminen, muissa sosiaalisissa medioissa päivittäminen, kommenteihin ja sähköpostiviesteihin vastaaminen.. Ne vievät yllättävän paljon aikaa.

Voisi sanoa, että blogi on bloggaajan elämässä läsnä lähes kaiken aikaa. Blogille ei riitä huoleton silloin tällöin -treffailu, vaan se haluaa sut kokonaan. Se maailma imaisee mukanaan. Se on mun mielestä aika vaativa harrastus, johon hyvin helposti jää koukkuun. Bloggaaminen luo nykypäivänä aivan valtavia paineita. Verrataan itseään toisiin; tuolla toisella on parempi blogi, vitsi kun tuo on aina niin nätti, pitäisi olla parempi kamera ja superhyperlaadukkaita millintarkkoja kuvia, pitäisi postata vähintään kerran päivässä ja mielenkiintoisia juttuja, pitää muistaa jakaa kuvia instaan ja faceen, toteuttaa toivepostauksia ja olla vuorovaikutuksessa lukijoiden kanssa, koko ajan pitäisi olla uusia ja hienompia vaatteita, laatukosmetiikkaa, upea koti, mielenkiintoista kerrottavaa ja loisteliasta elämää. Tätä se tänäpäivänä ikävä kyllä aikalailla on. Mikä on mun mielestä kyllä tosi harmi. Ihannoidaan menestyneitä bloggaajia, hehän ovat oikeastaan nykyajan julkkiksia. Aletaan vertaamaan omia blogeja niihin ammattibloggaajien blogeihin. Ei siinä, itsekin ihailen menestyneitä bloggaajia ja haaveilen tästä päivätyönä. Mutta kyllä mää olen tajunnut, että siihen olis aivan hemmetinmoinen matka vielä ja töitä pitäisi tehdä suorastaan niska limassa, ja paljon. Enkä välttämättä ikinä siltikään pääsisi sinne huipulle. Tuntuu, että kaikki yrittää tähdätä sinne ammattibloggaajan tasolle, osa ehkä dollarin kuvat silmissä, siis sille tasolle, missä bloggaajalle maksetaan palkkaa ja harrastuksesta kehittyy kokopäivätyö. Mutta ikävä kyllä kaikki ei tuu ikinä yltämään sille tasolle, eikä oikeesti tarvikaan. Kaikkien ei oikeasti tarvi olla ammattibloggaajia, eikä kaikki siihen pystykään. Niiden ammattibloggaajien pitääkin oikeasti olla tosi hyviä, se on niiden työtä. Se on loppupeleissä kuitenkin aika pieni määrä ihmisiä, jotka tekee tätä ihan ammatikseen.

Halu kehittyä koko ajan paremmaksi ja taitavammaksi bloggaajaksi on varmasti monella suuri, kuten minullakin, se on ihan ymmärrettävää. Mutta missä menee raja? Siinä vaiheessa kun siitä katoaa hauskuus ja siitä ei osata enää nauttia. Kun se menee suorittamisen puolelle. Bloggaamisesta revitään ihan liikaa, turhia paineita. Miksi ihmeessä? Siis harrastuksesta, minkä pitäisi olla kivaa ja jota alunperin lähettiin tekemään itseään varten. Muistaako enää kukaan, miksi silloin joskus päätti perustaa oman blogin? Mulla oli se syy, että halusin oman paikan mun omille jutuille ja kiinnostuksieni kohteille ja paikan, jossa voisin jakaa inspiraatiota muille sekä itselleni ja saada olla vuorovaikutuksessa samanhenkisten ihmisten kanssa. Siitä mää olen pyrkinyt pitämään kiinni alusta alkaen, että mää teen tätä juttua enimmäkseen itseäni varten. Ja mää oikeasti tykkään tehdä tätä. Musta on aivan mahtavaa, jos joku innostuu vaikka mun tyylistä ja muista jutuista ja inspiroituu niistä. Se on hienoa ja se onkin oikeastaan tämän blogin tarkoitus.

kevät 420


Minusta on siis aika surullista, että saatetaan kaiken sen pinnallisuuden ja kilpailun keskellä unohtaa ne syyt, miksi sitä blogia oikeasti tekee. Sitä aletaankin tekemään muita varten. Siitä tulee pakkomielle. Silloin siitä todennäköisesti katoaa jossain vaiheessa se aito kiinnostus. Se ei enää tunnukaan niin hyvältä ja innostavalta. Se alkaa tuntua vastenmieliseltä ja teennäiseltä. Ja mää kyllä ymmärrän sen vallan hyvin. Mulla on joskus itelläkin saattanut tulla semmosia fiiliksiä, että ei hitto mitä touhua tää blogi- ja internetmaailma oikeesti välillä on, ollaan niin julmia toisillemme, kiusataan ja kilpaillaan keskenämme. Ja kaikkien jotenkin pitäisi näyttää samalta ja tehä samalla tahilla. Kuvottavaa. Mutta siihen rumpaan ei oikeesti kenenkään tarvi lähteä mukaan, jos ei halua. Minä en oo lähtenyt enkä aiokaan. Mää teen tätä omalla tahdillani ja omalla tyylilläni, ja jos ei se jollekin passaa se, niin mun puolesta olkoot sitten passaamatta. Niin kauan kuin mulle ei makseta tästä palkkaa, niin silloin en jaksa repiä tästä turhia paineita, sen tahin ja tyylin määrään minä.

Mutta valehtelisin, jos väittäisin, ettenkö olis koskaan tästä blogista paineita ja stressiä potenut. Voi olen kyllä. Mullekin blogi on ollut joskus pakkomielle. Se on pyörinyt läpi vuorokauden ympäri mielessä ja koko ajan on ollut hokema päässä, että pitäis tehdä ja pitäis olla parempi, pitäispitäispitäis! Ahdistaa ja kurkkua puristaa. Koko ajan pitäisi saada jotain aikaiseksi ja vähän väliä jotain julkaistua. Olen kyllä saanut kuulla moneen otteeseen tympääntyneet ja kyllästyneet lauseet siitä, että olen naimisissa tietokoneeni ja blogini kanssa. Jossain vaiheessa olen onneksi havahtunut nostamaan sen katseen sieltä ruudulta pois ja yhtäkkiä tajunnut, että mun elämä lipuu ohitse tätä rataa. Mun pitää myös muistaa oikeasti elää tätä elämää. Silloin se blogi jäi kakkoseksi. Siispä mää en nykyään kieltäydy enää arjesta ja menoista, vain koska mun täytyy blogata ja saada joku juttu valmiiksi. Mää teen tätä silloin kun multa jää muilta jutuilta aikaa. Ja se on mulle nykyään ihan ok. Blogi ei ole mulle elämä, se on harrastus. Mutta hyvin rakas sellainen. Enkä mää tästä ihan heti aio luopuakaan. Mutta varmasti sekin päivä joskus vielä tulee. Mää rakastan tehdä tätä ja toivon, että tää pysyy mulle mielekkäänä tekemisenä vielä pitkään. Siksi mää saatankin välillä ottaa tähän vähän omaa lomaa ja etäisyyttä ilman lupaanne, toisinaan omasta tahdosta jos välillä ei vaan ajatus kulje eikä inspaa, välillä ihan vaan ajanpuutteesta ja toisinaan sitten taas yksinkertaisesti valitsen mieluummin arjen ja elämisen. Ihana jos jaksatte mua ymmärtää ja jos pysytte matkassa hiljaisemmista ajoista huolimatta. Merkkaatte mulle todella paljon, joten se on kyllä myös yksi syy, miksi jaksan tehdä tätä ja innostua aina vaan uudelleen ja uudelleen. Te inspiroitte mua! Love ya 

kevät 410


Jään moniakin hyviä blogeja kaipailemaan, jotka ovat lopettaneet, mutta kunnioitan jokaisen bloggaajan päätöstä tehdä niin. Se on oikea päätös, jos se ei enää tunnu omalta. Jos mun joku sanoma tälle tekstille pitäisi keksiä ja jolla voisin tsempata teitä muitakin kuten tsemppaan itseänikin, niin miettikää, mikä tekee oikeasti onnelliseksi, teetkö jotain vain miellyttääkseni muita vai itseäsi? Jos se ottaa enemmän kuin antaa, niin silloin on ehkä aika pysähtyä miettimään sen asian todellista merkitystä. Koskee oikeastaan mitä tahansa asiaa, työtä, harratuksia.. Älä liikaa mieti sitä, mitä muut susta haluaa, mitä ne susta ajattelee ja mitä ne haluais sun olevan, vaan mieti mitä sää ite haluat ja mikä tekee sut onnelliseksi. Sä olet just hyvä semmosena kuin olet! Tee just niin kuin susta itestä hyvältä tuntuu. Kukin taplaa tyylillään ja jokainen ollaan ainutlaatuisia ja erilaisia, ole siis rohkeasti just sitä mitä olet äläkä turhaan pyri miellyttämään muita. Niin kerta. Peace and love!

18 kommenttia:

  1. Mie jo säikähin, että apua lopetatko sieki! Mutta et onneksi :) Todella hyvä teksti Jossu! :) omallakin kohdalla pidän itselleni sopivan hengähdystauon, kun tuntuu siltä ettei nyt vaan yksinkertaisesti ole aikaa avata konetta tai pää ei tuota tekstiä. En ota paineita asiasta. Kyse on kuitenkin omasta harrastuksesta ja teen sitä, kun itselleni sopii. :)

    VastaaPoista
  2. Siis äärrettömän hyvä teksti, tässä jokainen lause on niin täyttä asiaa. Olin todella surullinen ja häkeltynyt kun kuulin Empun lopettavan, mutta toisaalta myös onnellinen, että osaa tehdä niin hartaan päätöksen ja seisoa sen takana. Kaikilla ei välttämättä aina se potku riitä ja menee joskus ylikin. Silloin on hyvä hengähtää ja miettiä mikä on oikeasti hyväksi itelle. Onko se bloggaaminen oikeasti niin ihanaa? Mitä voisi tehdä sen sijaan että purkaa kaiken energian siihen bloggaamiseen? Nää on näitä kysymyksiä mitä kyselen välillä itseltäni, jopa sen että onko tässä oikeasti mitään järkeä? Kuitenkin tässä vaiheessa, mä en ota paineita bloggaamisesta ja pidän sitä mielekkäänä siksi jaksan tallata täällä blogimaailmassa eteenpäin. Ja olen pitänyt sun blogia aina tosi kivana, pidä se aina tälläisenä ♥ ps. oli tosi yllättävää huomata kuinka hyvin osaat kirjoittaa.Tää teksti herätti todella paljon ajatuksia.

    VastaaPoista
  3. Ja pakko sanoa vielä sekin, että mulla kävi ihan sama ajatus tälläisen postauksen tekemisestä, mutta veit sanat suustani. Mulla ei ole tähän lisättävää ja linkkaan tän tekstin blogiini jotta mahdollisimman moni lukisi tälläisen tekstin ja saisi ajatukset heräämään ettei kaikki ole aina ruusuilla tanssimista. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä teksti on niiin täyttä totta! Ei mitään muuta lisättävää :)

    VastaaPoista
  5. On kyllä oikeesti niin totta, ett monet ottas ihan järjettömiä paineita blongin takia ja vertailee omaa blogiaan muihin. Se vertailu syö niin paljon bloggaamista ja on läsnä toki monissa muissakin harrastuksissa ja arkielmässä. Mutta blogeissa kaikki on esille kymmenien tuhansien nähtävänä niin sitä vertailua tapahtuu herkemmin kun on niin monta kehen verrata itteä. Pitäis muistas just tuo, että miks alotti blogin pitämisen, säilyttää se aitous siinä touhussa! Välillä otta taukoa kuvailusts yms, sen jälkeen on varmasti paljon antosampaa taas jatkaa. Kyllä itekki huomaa, että joskus pääsee suusts tyyliin "eiku mun pitää eka muokata kuvat". Täytyy just kuitenki elää itelleen ei blogille. täytyyhän sitä omaa elämää ensiksi täysillä elää, sieltähän se matskukin blogiin tulee! :D tyhjästä ei kannata asiaa postauksiin nyhjästä, vaan koska ois "pakko" postata! Sillon siitä katoo maku... Jossu oli äly hyvä teksti<3 ja oon aina sanonukki mutta sun asuista saa varppina niiiiiin moni inspistä ja ne tekee just tästä sun blogista sunlaisen<3

    VastaaPoista
  6. Allekirjotan tän kyllä täysin! Mullakin oli jossain vaiheessa vaihe, että väsäsin silmät ristissä postausta vaikka olis pitänyt olla jo nukkumassa. En oo ollu aina läsnä kun ois pitänyt. Se, että joku homma on tekemättä, sai stressaantuneeksi. Niin moni mun postaus alkaa anteeksipyytelyllä, kun en oo ehtinyt kirjoitella tai vastailla kommentteihin, saatika kommentoinut muiden postauksiin. Oon tajunnu, että se on ihan älytöntä! Kyse on kuitenkin mun elämästä! Kaikki se aika mitä bloggerissa vietän, on pois sitten jostain muusta. Nyt oon vaan päättänyt, että mun ei tarvi selitellä eikä pyydellä anteeksi jos joku kausi oiskin hiljaisempi. En minä siihen lupaa tarvitse, niin kuin itsekin kirjotit. Teen postauksia sillon, kun on aikaa ja se ei tunnu velvollisuudelta. Ihan huippu postaus, tän pitäis jokaisen lukea! ♥

    VastaaPoista
  7. Todella hyvä teksti! hämmästyin kyllä itsekin kuin luin Emilian lopettavan bloggaamisen, mutta tottakai se on jokaisen oma päätös :( välillä huomaan itsekin ahdistuvani koko tästä blogimaailmasta - juuri kun pitäisi olla sitä ja tätä ja aina vain parempi... onhan se ahdistavaa ja turhauttavaa! silloin kuitenkin yritän pitää pientä taukoa koko bloggaamisesta, jotta saan aikaa myös niille muille jutuille :) jossain vaiheessa taas alkaa kirjoittelu poltella ja avaan ihan hyvillä mielin bloggerin. On kyllä tosi valitettavaa, mihin tämä blogimaailma on viime vuosina mennyt, mutta jokaisen täytyisi vain muistaa ettei bloggaaminen ole koko elämä!

    VastaaPoista
  8. Superhyvä postaus! Oon samoilla linjoilla sun kans. Itse ainakin aloitin blogini, jotta voin jakaa mun kiinnostusta muotiin ja pukeutumiseen ja siinä se myös tulee aina pysymään. Luen myös itse vain sellaisia blogeja joiden tyylistä oikeasti tykkään ja inspiroidun. En sen takia, että jollain on parhaimpi laatuset kuvat, kuka on suosituin jne. Aitous pitää muistaa pitää mukana. Ja nimenomaan miettiä, että miksi alkoi joskus bloggaamaan ja pysyä vahvana niille omille arvoille, ajatuksille ja mielipiteille. Helposti varmaan lähtee mukaan tähän blogimaailman pyöritykseen ja massaan :/

    VastaaPoista
  9. Hieno kirjoitus! Itsekin vastikään blogin aloittaneena olen heti alussa päätynyt samojen kysymysten äärelle, kenelle oikein kirjoitan ja mitä bloggaamiselta haen? Touhusta menee äkkiä into, jos kasaa itselleen turhia paineita ja yrittää vain miellyttää muita. Pidän omana ohjenuoranani sitä, että kirjoitan asioista, joista itsekin haluaisin lukea. Jos ei muita kiinnosta, niin ei se ole minulta pois. :)

    VastaaPoista
  10. Niin loistava teksti, allekirjoitan täysin! Bloggaaminen pitää olla kiva, rentouttava harrastus. Jos blogin kirjoittaminen ahdistaa, en kirjoita. Välillä postailen päivän välein, välillä saattaa olla reilu viikkokin välissä. Jostain syystä on kuitenkin tosi hankalaa postailla harvoin, tuntuu että on niin monia upeita blogeja ja oma blogi ei ikinä yllä samalle tasolle. Kiitos hyvästä tekstistä, tää herätti ajatuksia!<3

    VastaaPoista
  11. Vautsi Jossu mikä teksti! <3 Mä just tänään ajattelin josko kirjoittaisin tästä itsekkin ja ollut mielessä jo paljon paljon aikaisemmin, mutta aika hyvin kiteytit tähän kaiken sen mitä itsekkin oon miettinyt. Niin kauan ku tästä hommasta ei euroja kilise, niin siitä ei tarvii myöskään ressiä repiä, vaan pitää harrastuksena, jonka tahdin saa määrätä ihan itse. Ihana ko oot niin jalat maassa oleva nainen. Jatka samaan malliin <3

    VastaaPoista
  12. Hyvin kirjoitettu teksti,sulla on sana hallussa! :) huui ehin vähän jo säikähtämään että lopetat ite bloggaamisen ;P

    VastaaPoista
  13. Todella upea teksti! Oli pakko tulla nyt kommentoimaan kun näin tämän postauksen, sillä olen miettinyt näitä täysin samoja asioita itsekin. Tuntuu, että viime aikoina aika moni bloggaaja on lopettanut blogin kirjoittamisen ja se on tietysti aivan oikea päätös silloin jos blogin pitäminen ei tunnu enää hyvältä. Totta kai se vain harmittaa ja saa myöskin minut miettimään noita asioita. Itse olenkin pyrkinyt siihen, etten ottaisin blogin pitämisestä turhia paineita vaan muistan sen, miksi alkujaan aloin kirjoittamaan, koska tykkään siitä. Totta kai sitä tietysti välillä väkisinkin vähän stressaa ja kasaa itselleen turhiakin paineita, kun ihastelee esimerkiksi muiden hienoja blogeja. Mutta pitäisi vain muistaa olla stressaamatta ja nauttia tästä ihanasta harrastuksesta! :)

    VastaaPoista
  14. Hieno teksti Jossu, mahtavaa! <3 Vuosia olen muiden blogeja lukiessa huomannut kaikki nuo paineet, ja siksi oman perustaminen arvelutti. Koitetaan tosiaan muistuttaa itseämme ja tarvittaessa toisiamme bloggaamisen alkulähteistä, ja siitä miten hauskaa mielenkiinnonkohteita on jakaa. Kiinnostavinta on aitous, ei se kuka pääsee lähimmäs jotain kuvitteellista ideaalielämää (eihän sellaista olekaan)! Ihana Jozella <3

    VastaaPoista
  15. Ihan samoja juttuja olen miettinyt minäkin. Hienosti ja tyhjentävästi kirjoitit tärkeästä aiheesta! Juuri siihen alkuun on hyvä palata aina silloin tällöin, miettiä mikä sai aloittamaan tämän harrastuksen ja ammentaa intoa sitä kautta. Pelottavaa ajatella kuinka paljon aikaa kulutamme nykyään koneella/netissä/blogeja selatessa/omaa blogia kirjoittaessa. Olen yrittänyt pitää ohjenuorana sen, että blogi ei saa ikinä nousta ykkösijalle elämässä, vaan moni muu asia menee edelle, perhe, läheiset, ystävät ja elämästä nauttiminen ylipäätänsäkin :)

    VastaaPoista
  16. Mielenkiinnolla luin postauksen. Valitettavasti minäkin olen ollut pakkomielteinen blogini ja instan suhteen. Onneksi jouduin äskettäin olemaan ilman puhelintani, nettiä ja tv:tä kolmisen päivää. Miksi sanon 'onneksi' on siksi, koska sain aikaa miettiä kuinka paljon aikaa vietän koneella netissä roikkuen, puhelinta eli instaa räpläten ja telkkari siellä taustalla meluamassa. Oikea elämä valui ohitseni, enkä edes huomannut sitä. Nyt kun sain puhelimeni takaisin, päätin olla blogista ja instasta vähemmän riippuvainen. Elän päivisin elämääni ja joskus pysähdyn ottamaan pari kuvaa. Mutta en aio enää olla naimisissa koneen taikka blogin taikka minkään muun sosiaalisen median kanavan kanssa. Puuh, tulipas avauduttua. Mutta se avautuminen on aika puhdistavaa ja tämä postaus osui itselleni ainakin hyvään aikaan, vaikka oikeastihan tämä aihe on ajankohtainen. Kiitos hyvin kirjoitetusta postauksesta ja hyvää loppuviikkoa sulle :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...