keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Muhkea poolo&tikkitakki

Siis apua, musta ihan tuntuu, että en osaa enää edes blogia kirjoittaa, enkä tiedä mistä aloittaa, tässä on ollut niin pitkiä postausvälejä. :D Mutta mitäs mulle oikein kuuluu? Tässä on ollut vähän kaikenlaista. On tapahtunut sekä hyvää, että huonoakin. Suuria muutoksia on tapahtunut mun elämässä, sellaisia, jotka vaativat varmasti vähän pidemmän aikaa totuttelemista. Kaikki asiat tuntuu jotenkin epävarmoilta tässä vaiheessa, enkä ole täysin varma juurikaan yhtään mistään. En tiedä mikä on pysyvää ja mikä ei, mitähän tapahtuu seuraavaksi. Turhauttavaa kun ei oikein tiedä mistään mitään. Mitä mun pitäis tehdä? Ei sitä tiedä varmasti kukaan muu kuin minä itse jossain vaiheessa, tiedän sitten kun tiedän. Päivä kerrallaan tässä elellään, mihinkään ei ole kiire. Asioilla on tapana järjestyä siihen malliin kuin niiden kuuluu mennäkin (tai ainakin saan lohtua tästä sanonnasta aina vaikeina hetkinä), ei niitä pidä pakottaa vaan johonkin suuntaan toisten mieliksi. Mää olen sitä mieltä. Joo toisinaan olen vähän liiankin huoleton ihminen, mutta silti samaan aikaan olen koko ajan huolissani ja huolehdin. Stressaannun tosi helposti. 

Samaan aikaan mää olen saanut viettää aikaa normaalia enemmän mahtavien ihmisten seurassa. Olen saanut aivan ihania uusia ystäviä ja heistä olen todella iloinen ja kiitollinen! Yleensä mää olen sellaista aika yksikseen viihtyvää ihmissorttia, mutta viimeaikoina olen nauttinut suunnattoman paljon muiden ihmisten seurasta, eikä yksin kotona mähöttäminen ole jaksanut kiinnostaa juuri yhtään. Parasta kun on niin mahtavia ihmisiä ympärillä! 

Kivoja pieniä uusia työjuttujakin tässä on ollut joitakin viime aikoina, joiden parissa olen saanut touhuta, mutta tällä hetkellähän minulla ei vakinaista työtä ole. Sehän vaikuttaa aika paljon siihen, että arki on vähän hukassa eikä ole sellaista kunnollista rytmiä elämässä. Mulla on pitkään ollut sellainen vaihe, etten tiedä mitä oikeasti haluaisin työkseni tehdä ja olen sitä yrittänyt kovasti pähkäillä. Mutta luulen, että nyt olen ehkä viimein tajunnut, mitä haluaisin tehdä. Toivotaan, että sekin tapahtuu aikanaan. 

15467910360_81c3f46628_o

Diipeistä mietteistä taas iloisiin ja vähän pinnallisimpiin aiheisiin, vaatteisiin! Käytiin tuossa pari viikkoa takaperin ihanan Elisan kanssa kahvittelemassa Cafe Bisketissä ja samalla käytiin pitkästä aikaa yhdessä kuvailemassa toistemme asut keskustassa. Vaikka kuulutaankin Elisan kanssa samaan kaveriporukkaan ja Elisa on yks mun parhaista ystävistä, plus meillä molemmilla on blogiharrastus, niin silti kuvaillaan yhdessä todella harvoin. Pitäisi todellakin tehdä sitä useamminkin! Kuten tavallista, pimeä kerkesi tulla jo ennen kuin sovitulle kuvauspaikalle päästiin, mutta toivottavasti itse asu tulee nyt jotenkin edes näistä kuvista esille, vaikka laatu ei olekaan päätähuimaava. :)

tikkitakki
Takki, pooloneule, housut/ HouseofBrandon.com (täältätäältä, täältä) Kengät/ Bubbleroom, Laukku/ HerSecret (täältä)

Tikkitakki on kyllä ollut ihan must-hankinta tänä syystalvena! Näin ensin mun pikkusiskolla tämän samaisen Vilan mustan tikkitakin ja rakastuin siihen ensisilmäyksellä. Mun oli pakko saada samanlainen! (Heh, viime vuonna se oli toistepäin, mun molemmat pikkusiskot hankkivat samanlaiset takit kuin mulla oli) Laitoin sitten takki-tilausta House of Brandonille ja samalla lähti mukaan tämä ihana muhkea valkoinen pooloneule ja mustat korkeavyötäröiset Dr.Denimit. Muhkeat neuleet ovat kyllä ihan parasta talvella, voisin asustella niissä vaikka läpi koko talven! 

15467353208_556388175c_b
15033289903_df7aa96808_o
15653460865_07ca66c47e_o
15032688014_bbf318ce0e_b
15653473875_14492e2327_b
15653569055_9745ec21d4_o
15032682854_8db70f5462_o
15654318792_6ece068d08_b
15033358313_d0a2295ab7_b
15629716786_ae29af5336_o

Käyn kahviloissa kyllä tosi harvoin, mutta olis ihana käydä useamminkin... Nam herkkuja!

15654291392_5a574eae32_b
Kuvat © Elisa

Sitten muutama minun ottama kuva Elisasta. Tässä Elisalla on kyllä mielestäni aivan ihana asu, niin kivalta näyttää tuo väriyhdistelmä! Haluan nuo saappaat..!

15467616459_d9e7e4b430_o
15630540896_854fe755fc_o
15033505864_48756fae38_o
15654253925_4acef3db4a_o


Mitäs tykkäsitte meidän asuista? :) Mukavaa keskiviikkoa kaikille!


Sis. yhteistyökumppaneiden tuotelinkkejä.

22 kommenttia:

  1. Voin samaistua sun elämäntilanteeseen, mullakaan ei vakityötä ja sormet ristissä toivon että saisin pian duunia. Mulla on kans ollut vaikeeta päättää se oma ala ja tietää mitä töitä haluan tehdä. Kivoja asuja, noi neuleet on ihania... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hööh, toivottavasti pian löydät mieleistä työtä itsellesi. :) Niin välillä sitä vaan on tämmösiä tilanteita!

      Poista
  2. Ihana kuulla susta näin bloginkin puolella ♥ upeita kuvia ootte saanut kyllä elisan kanssa aikaan pimeästä huolimatta ♥ ja asusi on jälleen kerran ihan nappi! Sun tyyli iskee muhun niin ♥ ja sitten hieman toisiin asioihiin, ekaksikin tsemppiä sulle tosi paljon. Kyllä aika näyttää :)♥ olet vahva ja ihana nainen! Kiva että sulla on ollut kuitenkin tekemistä, oot nähnyt ystäviä ja myös se on tosi tärkeä ja hyvä juttu että tiedät mitä haluaisit opiskella/olla töissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia tsemppaamisesta, piristää paljon <3 :)

      Poista
  3. voi sua muri ku oot niin sairaan kaunis! <3 muista et mulla on se sun jakku :-* ps. en ihmettele jos sitä mun jakkuu ei löydy teiltä, ku en ollu näköjään ees ottanu sitä mukaan xDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh,joo muistan, arvasin ettei sulla ollut sitä ees mukana!! :D Voi kiitos muruseni, sinä olet! <3

      Poista
  4. Ootteko kenties eronnu sun poikaystävän kaa? :/ tai niin mulla ainaki tuli mieleen.. Ja kun sulla baarielämä maistuu niin laskin vaan asioita yhteen.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla! :) Voi se baarielämä maistua muutenkin. :D

      Poista
  5. Eikö toi oo aika selvää, että ero tullut, ihmetyttää vain miksei voi sanoa sitä suoraan ja thats it.. pitää kierrellä ja kaarrella tossa tekstissä. Kun sanoo suoraan, niin ei ala kukaan sen kummemmin spekuloimaankaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se välttämättä niin selvää ole. Anteeksi, mutta en välttämättä halua kaikkia omia henkilökohtaisia asioitani täällä julkisesti kaikille huudella, kerron just sen verran, mikä musta itestäni tuntuu mukavalta kertoa ja thats it. En rupea täällä kertomaan asioitani vain siksi, että joidenkin lukijoiden elämä siitä helpottuu, kun tietävät koko totuuden eikä tarvitsekaan alkaa spekuloimaan. Tai ihan yhtälailla varmasti saattaisi aiheuttaa spekulointia sekin, mitä kertoisin täällä suoraan. Sama lopputulos varmasti molemmissa vaihtoehdoissa, jotenka ehkä mieluummin jättää sitten jotain kertomatta. :) Mitäpä alatte ihmiset spekuloimaan, ei ole minun ongelmani. :)

      Poista
  6. Anonyymi 14.09: Vaikka tää on julkinen blogi,niin pitääkö kaikkia asioita tuoda ilmi ja kertoa lukijoille? Ihan huvittaa miten ihmisiä kiinnostaa noin paljon bloggaajien parisuhdetilanteet,milloin missäkin keskustelupalstalla juoruillaan yms. Eikö mikään saa enää olla yksityistä huoh.
    Johanna kovasti tsemppiä sulle! Toivottavasti saat asioihin selkoa,oli ne sitten mitä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, sanos muuta kuin asiaa. Ei pidä olettaa, että julkisessa blogissa aina kaikki on julkista, saa bloggaajillakin olla yksityinen elämä. Ei blogissa tarvitse kertoa julkisesti mitään, mikä ei tunnu hyvältä, vain miellyttääkseen lukijoita. Keskustelupalstoilla juoruilevien ihmisten kannattaisi hankkia jotain järkevämpää sisältöä elämiinsä, ihan totta. :D

      Kiitos sinulle ymmärryksestäsi ja tsempeistä, kyllä se tästä! ;)

      Poista
  7. Ihana muruinen Jossu! <3 Kyllä ne asiat aina selviää ja kääntyy parhain päin, just niinku sanoit niin aika näyttää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua ihanaa! <3 No niinpä, asioilla on tapana järjestyä oikeaan suuntaan. :)

      Poista
  8. ooteko eronnu?:/ Mut vitsit oot upea, kuten aina <3 jospa jaksaisit välillä postailla, oot huippu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noup :) Voi kiitos sulle ihana, yritän kyllä parhaani mukaan postailla! <3 :)

      Poista
  9. Tsemppiä paljon Jossu, kyllä ne asiat järjestyy ajan kanssa! <3 "se mikä ei tapa niin vahvistaa". Ihailin näitä kuvia jo Elisan blogissa, aivan mielettömiä kuvia ja asu on just niinku sulle tehty. Aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat nuo Elisan saappaat, mistä ovat? Tsempit siulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Taisivat olla DinSkosta, jos en ihan väärin muista :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...