perjantai 11. heinäkuuta 2014

Uudet hiukset Goalasissa

Kerroinkin jo vähän aikaisemmin teille käyväni huollattamassa hiustenpidennykseni kampaamo Goalasissa. Hiukseni tarjoutui laittamaan ihana serkkuni Noora, joka on ennenkin vilahtanut myös täällä blogin puolella. Trendikkäässä Goalasissa olen monta kertaa käynyt aiemminkin hiuksia ja kynsiä laitattamassa ja sinne on aina mukava tulla hemmoteltavaksi. Goalas on monipuolinen hyvän olon keskus aivan Oulun keskustan ytimessä, josta löytyy niin parturi-kampaamo-, kynsi-, kauneushoitola-, meikki ja maskeeraus-, kuin wellnes-palveluitakin. Kaikkea mahdollista siis!

hailuoto 500
hailuoto 525

Aina niin hymyilevä ja iloisesti palveleva henkilökunta! Nooralta onnistuu kaikenlaisten kampaamopalveluiden lisäksi myös kynsien laitto. 

hailuoto 447

Tyylikäs sisustus tekee paikasta viihtyisän ja kotoisan.

hailuoto 426
hailuoto 530
hailuoto 374

Tässä lähtökohta hiuksistani! Pidennykset roikkuu, viime huollosta olikin jo jonkin aikaa. Hiustenväri oli ikävästi haalistunut, joskus aikaisemmin vaalennetut latvani alkoivat paistaa inhottavasti jo läpi. Ei hyvä. Yritin itse hieman levittää väriä myös omiin latvoihini kun viimeksi värjäsin tyvikasvuani, siinä kovinkaan hyvin onnistumatta. Päätettiin siispä Nooran kanssa levittää uusi peittävämpi viileänruskea väri tähän omaan tukkaan, sekä myös käsitellä IdHAIRin Colour Bomb -sävyttävällä hoitoaineella hiustenpidennykseni, sillä niistäkin oli aika paljon väri haalistunut. Samat pidennykset ollut jo viime marraskuulta asti, jos en ihan väärin muista. 

10489888_10204454532109112_2643559236858840506_n
hailuoto 383

Pidennykset pois ja niihin väri hetkeksi vaikuttamaan. Samoin omaan tukkaan. Värin vaikutuksen aikana Noora tarjoilee kupin kuumaa kahvia. Goalasista saa myös muita erikoiskahveja tai jos nälkä sattuu yllättämään, niin pientä maksua vastaan voit herkutella wrapilla, smoothiella tai vaikka suussa sulavalla kakkupalalla. Aika huippua eikö!

Siinä ne pidennykset pesunjäljiltä ovat sitten kuivumassa. Vielä föönillä kuivaus ja uudet teipit vanhojen tilalle.

hailuoto 509

Pesupaikalla saa rentoutua hierovassa nojatuolissa, aah..

hailuoto 399

Kun värit on hiuksista pesty, kuivataan hiukset perusteellisesti ja kiinnitetään pidennykset takaisin päähän. Teippipidennykset on muuten tosi nopeeta kiinnittää!

hailuoto 403
hailuoto 534

Viimeistelevä leikkaus vielä hiuksiin, sitten loppusilaus muotoilutuotteilla ja -raudalla.

hailuoto 425

Ja tadaaa! Lopputulos näyttää tältä! Väristä tuli minulle juuri se oikea, aivan täydellinen omasta mielestäni. Hiustenväri on tasainen ja luonnollinen. Eikä pidennyksetkään enää roiku.

10522473_10204454532429120_6336313886746818461_n

Pidennyksissä Noora käytti tuota IdHAIRin Colour Bomb säväyttävää hoitoainetta sävyssä Warm Chestnut.

hailuoto 473
hailuoto 457

Goalasista löytyy kattava valikoima ammattilaistuotesarjojen kotihoitotuotteita ylläpitämään hyvää oloa.

hailuoto 448
ruskeat hiukset

Tässä vielä kuvat ennen ja jälkeen. Lopputulos näyttää niin paljon paremmalta, olen todella tyytyväinen uusiin hiuksiini!

hailuoto 482
hailuoto 521


Kiitos Noora! Tarkemmin tietoa Goalasin palveluista, hinnoista ja ajanvarauksista löytyy Goalasin nettisivuilta. Tutustu lisää, ajan Nooralle voit varata täältä!

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana uus tukka! <3 En kestä miten blondilta Nunski näyttää, iha erinäkönen! :D

    VastaaPoista
  2. Vautsi, upea uusi tukka!! ♥ Miten sinulla on kestänyt teipit 8-9kk ilman huoltoa hyvänä? Jos nyt ymmärsin oikein että viime marraskuussa olet viimeksi pidennykset laitattanut? :) Eikös ne pidä nostaa ylöspäin kuukauden välein? Ainakin niin kampaaja minulle sanoi kun oli joskus puhetta.. Tai sitten se kampaaja ei ollut oikein perillä asiasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmina! <3 Joo siis tottakai niitä teippejä on huollettu tuossa välissä useammankin kerran, tarkoitin vain, että samat pidennykset on mulla olleet jostain marraskuulta lähtien, eivät todellakaan ilman huoltoa kuitenkaan. :D

      Poista
    2. No minä jo ajattelinkin että ei kai nyt sentään :D Roikkuisi varmaan jo aika pahasti sellaisella huoltovälillä! :D

      Poista
    3. Hei ja merkkasin sinut blogihaasteeseen, jos innostaa tehdä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...