lauantai 17. toukokuuta 2014

Broadway Kiss Haute Couture Trio ripsitupsut kokeilussa

Yks päivä tuossa viikolla olin taas hakemassa Anttilasta vanhaan tuttuun tapaan Dependin ripsitupsuja, mutta niitä ei siellä sattumoisin enää ollutkaan. Hyllystä kuitenkin löytyi ainoana ripsitupsupakettina tällainen Kiss Haute Couture Trio uutuus, joten kiikutin ripset kassan kautta kotiin kokeiltavaksi. Paketti sisälsi lyhyitä kolmen nipun ripsitupsuja, liiman ja kätevän "liimakipon". Ripsitupsuja pystyi halutessaan leikkaamaan yksittäisiksikin kappaleiksi, mutta halusin kokeilla niitä ihan sellaisinaan.

Ripsitupsut olivat todella helppo ja nopea liimata omiin ripsiin kun ei tarvinnut yksittäisten tupsujen kanssa alkaa väkertämään. Lyhyiden ripsitupsujen ansiosta lopputulos oli aika luonnollinen. Päivänmittaan kolmen nipun ripsitupsut omien ripsien juurilla alkoivat kuitenkin pistelemään ihoa silmänurkista, vähän niinkuin kokonaisten tekoripsienkin kanssa yleensä käy. Jos olisin leikannut tupsut yksittäisiin osiin, niin olisivat varmaan tuntuneetkin mukavemmilta ja luonnollisemmilta silmissä.

Illalla sitten pesin meikkejä ja yritin tietenkin parhaani mukaan varoa uusia ripsiäni, mutta ilmeisesti liima ei kestänyt ollenkaan vettä ja ne tipahtelivatkin samantein silmistäni. Tuomio: sopivat paremmin kertakäyttöön vaikka näyttävään iltameikkiin tai korostamaan arkimeikkiä nopeasti. Varmaan paremmalla liimalla pysyisivät kauemmin, mutta paketin omalla liimalla ei. Paketin hinta oli lähes puolet korkeampi kuin yleensä käyttämäni Depend ripsitupsujen ja laatu mielestäni huonompi. Lisäksi päivänmittaan liima paakkuuntui jotenkin tosi rumasti. Siispä olin hieman pettynyt. Ne eivät olleetkaan minuun tarpeisiini sopivat, ehkä sitten sopivat paremmin jollekin toiselle. Mutta tulipahan ainakin kokeiltua. :)

air max 128
air max 747
air max 141
air max 741

9 kommenttia:

  1. Oi miten upeat, upeat silmät sulla onkaa *0*

    VastaaPoista
  2. Oliko noiden siis tarkoitus olla vähän niin kuin kotona tehnyt ripsienpidennykset, eli pysyä kauempaan kuin päivän silmissä? Eli ei siis illalla pois otettavia? :)
    Mulla oli kauan ripsienpidennykset, mutta lopulta niiden huoltaminen tuli opiskelijabudjettiin liian kalliiksi ja nyt käytän muovisen näköisiä tekiripsiä :/ eli siis onko ne toisetki mitä oot yleensä käyttänyt tarkoitus olla sellaisia mitä ei oteta illalla pois? :) paljon noiden molempien hinta oli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sillä tarkoituksella ripset ostinkin, että ne pysyisivät pidempään, kun laitan aina kotona itse "ripsienpidennykset". :) Ne mitä olen yleensä pitänyt, niin ne kyllä pysyvät pidempäänkin, noin viikon tai pari. Nämä mitä nyt kokeilin niin ne oli reilu 9euroa ja ne Dependin ripsitupsut oli reilut 5euroa. Kurkkaa tämä postaus itselaitetuista ripsienpidennyksistäni, jos et ole vielä sitä nähnyt. :) http://jozellablog.blogspot.fi/2013/11/diy-ripsienpidennykset-kotona.html

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Pitää käydä paremmalla ajalla kattomassa toi postaus! :)

      Poista
  3. Mullakin on joskus ollut tollaset ripset mitä ite laitoin kii , ostin ripset emotioniosta ja kicksist sitä depend merkkistä liimaa :-) ne kyl pysy vaikka kaks viikkoa ripsissä:) mul oli enne niitä ollu ripsie pidennykset ja mun kaikki ripset lähti melkee ! Sit rupesin käyttää noita ite laitettuja mut oli pakko lopettaa ku omat ripset oli iha kauheet ja rupesin sit kasvattaa niitä ja oli kyl aika tuskainen puol vuotta !!:D mutta nyt melkee saanu omat ripset takas enkä uskalla laittaa enää vaikka mieli tekis !! Oon muute just tehny blogin , tossa osoite käy kattoo jos haluut http://juliaperkio.blogspot.fi/
    Toivottavasti tykkäät :-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahhaa, joo mulla vähän sama homma! :D Olis kyllä kaikista paras kun saisi kasvatettua omat ripset takaisin, eikä tarvitsisi aina olla noiden ripsien kanssa säätämässä, mutta hirvittää se että mitenhän kauan niiden omien ripsien takaisin saamisessa kestäis..:D Ehkä tässä joku päivä vielä! ;D Hei joo pitääpä käydä kurkkaamassa! :)

      Poista
  4. Munki piti just ostaa näitä! Olivatpa juuri ostoslistallanikin: http://nude.costume.fi/2014/05/08/toukokuun-ostoslista/ tai ainakin luulis että noi on niitä samoja. Toimiikohan nää DUO-ripsiliimalla paremmin hmmm...

    xo Erika
    http://nude.costume.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu taitaapa olla samoja ripsiä ostoslistallasi. :) Hmm en ole kyllä koskaan itse kokeillut DUO-ripsiliimaa, mutta jos se on hyvä liima niin miksipä ei! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...