tiistai 19. marraskuuta 2013

Asiaa treenaamisestani ja ruokavaliosta

 Heii! Treenipostauksia olette kovasti kyselleet niin nyt ajattelin vähän kertoa mun treenaamisesta ja ruokavaliosta suurpiirteittäin. Mää olen nuoresta pitäen ollut kiinnostunut kuntoilusta ja terveellisistä elämäntavoista. Rupesin jo ala-asteikäisenä vääntelemään vatsalihasliikkeitä kotona ja aloitin säännöllisen lenkkeilyn yläasteella. Pikkuhiljaa rupesin myös samaan aikaan treenaamaan isäni painoilla kotosalla (lähinnä vatsoja ja käsiä). Isältäni joskus kyselin vinkkejä miten treenata mitäkin lihasta kun aloitin, sillä hänellä on ollut varmaan koko ikäni kotipunttivehkeet ja on aina puntannut ahkerasti. Ammattikouluaikaan muutin omilleni pikkuyksiööni ja rupesin lenkkeilemään yhä ahkerammin ja treenasin vatsalihaksiani jokaikinenpäivä (eli aivan liikaa). Minulla ei ollut omia käsipainoja, joten treenasin mm. käsiäni vedellä täytetyillä 1,5litran juomapulloilla. Tanssin siihen aikaan myös paljon kotona ja kävin tanssitunneilla pari kertaa viikossa. 

(Nolot posekuvat kuvituksena, heheh sori)

Muutettiin J:n kanssa yhteen muutama vuosi sitten ja jatkoin kotitreenaamista isältäni saamilla pikkupainoilla ja hankkimillani käsipainoilla. Vatsojen ja käsien lisäksi aloin myös treenaamaan reisiä ja pakaroita. Arkailin salikortin hankkimista, sillä tykkäsin treenata omissa oloissani rauhassa kotona ja ajattelin pärjääväni pelkillä käsipainoilla ja yhdellä tangolla. Sain sitten hyvään hintaan salikortin Hukkaan about reilu vuosi sitten ja sieltä ei ole enää paluuta. Enää en pärjää pelkillä kotijumppavälineillä. Aluksi kyllä kävin vain ohjatuilla tunneilla, kuten spinningissä ja pikkuhiljaa uskaltauduin salin puolelle treenaamaan. Treenailin tutulta saadulla 5-jakoisella saliohjelmalla. Pari kuukautta sitten sain mahdollisuuden aloittaa bikini fitness -ohjelman ruoka- ja saliohjeineen. Sillä tiellä vielä ollaan, mutta täytyy kyllä myöntää, että en ole sitä aivan kiltisti noudattanut.

Jee mun ruipeloselkänikin on saanut vähän lihaksia!

Olen välillä syönyt miten haluan ja skipannut treenejäkin, siksi en olekaan tavoitellussa kunnossa vielä. Motivaatio koko hommaan on välillä kaikonnut kokonaan enkä ole ihan täysillä ollut hommassa mukana. En tiedä mikä siihen on vaikuttanut, tämä pimeä syksykö vai mikä, mutta ei voi mitään. Tietenkään ei saisi luovuttaa missään vaiheessa ja salille olisi mentävä vaikka kuinka väsyttäisi, mutta aina ei vaan kykene. En aio sen kummemmin jäädä murehtimaan asiaa ja syyttelemään itseäni, jos homma ei jollakin hetkellä kiinnosta, niin sillon se ei vaan kiinnosta piste. Tuloksia on kuitenkin jonkin verran syntynyt ja olen päässyt hyvin perille salitreenaamisesta. Nautin kuitenkin treenaamisesta paljon ja tulokset motivoivat jatkamaan. Sali tuntuu kotoisalta ja aina treenaamisen jälkeen on mahtava olo. Ikinä ei ole kuitenkaan harmittanut, kun sinne salille olen mennyt, sillä siellä sitä aina huomaa, että onneksi mää tänne tulin, vaikka en olisi oikeesti jaksanut. Kyllä siellä salilla aina sitten yllättäen jaksaa! Pääkoppa saa lepoa puntteja punnertaessa, kun keskittyy vaan pelkästään siihen treeniin ja toistoihin, ei tarvi ajatella mitään muuta.



Tällä hetkellä mulle on tärkeintä se, että mää ylipäätään liikun. En jaksa ottaa niin vakavasti, jos joka päivä sinne salille ei tulekaan lähettyä. Pääasia, että siellä käy. Välillä en siis saa tehtyä niitä viikon treenejä viikossa vaan joskus mulla venyy seuraavalle viikolle. Mutta ei se ole mulle niin vakavaa tällä hetkellä. Olen monesti kyllä huomannut sen, että jos en harrasta mitään liikuntaa vaikka viikkoon tai kahteen, niin musta tulee tosi väsynyt ja kärttyisä. Jos ei tee mitään, niin sillon ei jaksakaan tehdä mitään, se on totta. Kuntoilu ja lenkkeily pitää mielen virkeänä ja sitä on niin paljon paremmalla tuulellakin ja pirteä kun liikkuu. 


Tällä hetkellä kuitenkin treenaan taas hyvällä mielellä ja motivaatiota löytyy. Yritän pitää nyt tästä fiiliksestä lujaa kiinni ja saavuttaa näkyvämpiä tuloksia. Juuri nyt haluan polttaa rasvaa enemmän ja "timmiytyä", sillä rasvanpoltto on jäänyt viime aikoina hyvin vähälle huomiolle. Lihakset tulkoon siinä samalla, tervetuloa tänne vaan! Välillä kyllä kieltämättä mietin sitä, että minkäköhänlaisissa tuloksissa sitä nyt oltaisiin, jos olisin noudattanut ohjelmaa kunnolla...

Onneksi voin tämän projektin aloittaa aina alusta. Suunnitelmissa nyt on, että aloittaisin koko ohjelman alusta tammikuussa, sillä uskon, että mulla todennäköisesti on kovempi motivaatio päästä timmiin kuntoon kesän lähestyessä! Nyt on haettu tuntumaa säännölliseen salitreenaamiseen ja dieettaamiseen (mistä olen kyllä lipsunut reippaasti heh xD) ja sitten kevättä kohti mennään tosissaan! Siinä minun lupaukseni itselleni.


Ohhoh, mutta tulipas runoiltua aika pitkästi! En voi jakaa ohjelmaani täällä, sillä se ei ole minun itseni tekemä, mutta voin kertoa treenijaostani ja ruokavaliosta suurpiirteittäin.

Mulla on tällainen 5-jakoinen saliohjelma:

Ma: Selkä ja olkapäät
Ti: Rinta ja hauikset
Ke: Etureidet ja keskivartalo
To: Takareidet, pohkeet ja vatsat
Pe: Ojentajat ja olkapäät

Treenin alkuun lämmittelen ensin 5-10min kuntopyörällä ja sen jälkeen venyttelen kevyesti kaikki lihakset läpi. Kaikki mun treenit sisältää supersarjoja tai kolmoissarjoja. Eli supersarja tarkoittaa sitä, että kaksi samaa lihasryhmää koskevaa liikettä tehdään peräkkäin ilman taukoa ja kolmoissarja taas sitä, että kolme samaan lihasryhmään kohdistuvaa liikettä tehdään peräjälkeen ilman lepotaukoa. Sarjojen välillä aina noin 1minuutti lepoa. Pyrin aina tekemään toistot niin suurilla painoilla, että ne ovat haastavat ja viimeiset toistot tuntuvat hyvin raskailta. Sarjoja mulla on aina 3-5 ja toistot on suunnilleen keskimääräisesti 10-12 tai 12-15, riippuen liikkeestä, joissakin vähemmän. Aerobista mun ohjelmaan kuuluu noin 2 intervalliharjoitusta (juoksua) yläkroppa-päivinä treenin jälkeen, kesto n. 30min. Sitten myös 2 tyhjällä vatsalla tehtäviä tasavauhtisia juoksuharjoituksia, jotka on n. tunnin kestäviä. Mulla on tosiaankin skarpattava noiden aerobisten kanssa nyt, on jäänyt niin monet harjoitukset tekemättä!

Ruokavaliosta sen verran: Aamu- väli- ja iltapalaksi kuuluu maitorahkaa (aamupalalla lisäksi raejuustoa ja appelsiini. väli- ja iltapalalla marjoja, omena tai ananasta). Lounaalla kanaa, jauhelihaa tai tonnikalaa ja paljon vihanneksia ja salaattia. Päivällisellä myös jotain samaa pääraaka-ainetta kuin lounaallakin sekä lisäksi pastaa, riisiä tai perunaa ja paljon salaattia ja vihanneksia. Treenin jälkeen juon aina palautusjuoman. Ensimmäisessä vaiheessa tätä ohjelmaa mulla oli lisänä kaikenlaisia lisäravinnepulvereita, eli join aina ennen treeniä latausjuoman ja treenin aikana energiajuomaa. Onneksi ei tarvi enää juoda sitä heraakaan rahkojen lisänä, se oli kamalaa. :)

Mun ruokailurytmissä olisi parantamisen varaa, sillä lähes joka päivä mulla jää tuo viimeinen ateria syömättä, kun päivällisen syön niin kauhean myöhään. Ruokailurytmi mulla on syödä 3-4 välein, se on erittäin tärkeää. Syön välillä muutakin ruokaa jos tekee mieli, välillä olen herkutellut hyvinkin ja syöny roskaruokaakin, eli aika siis rennolla otteella mennään. Mutta perusrunko pysyy samana ja sitä noudatetaan.

Mutta sellainen! Ajattelin, että voisin tässä piakkoin tehdä jonkun treenipostauksen ohjekuvineen, kunhan saan jonkun kuvaamaan mua sinne salille. :D Mitä tykkäsitte tästä postauksesta, heräsikö kysymyksiä? Miten siellä päin treenataan? :)



25 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus ja on sulla kyllä hyvin habaa ja lihasta vaikka ootkin "lipsunut"! :D

    VastaaPoista
  2. Tää oli kyllä kiva postaus! Ja treenipostaus ohjekuvineen ois kiva idea, sais sitte itekki harjoitella samanlaisia :) (tai ainakin koittaa) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sellainen siis lähiaikoina tulossa! :)

      Poista
  3. Tosi hyvä postaus, ja mun mielestä ihan mahtavaa, että kerrot rehellisesti ettet noudata mitään pilkuntarkkaa 1245 kcal/pv -dieettiä, vaan herkutteletkin välillä ja toisaalta kuuntelet kroppaasi etkä treenaa, jos ei ihan aina siltä tunnu. Just tollasta maalaisjärkeä ja joustavuutta moni tarvis treenaamiseensa! Eikä sitä, et punnitaan ruoat vaa'alla, juostaan ja treenataan kellon kanssa ja sit itketään ja romahdetaan, kun ei jakseta noudattaa jokaista ohjetta täydellisesti ja pahimmassa tapauksessa ylikunto/syömishäiriö iskee. Sulla on just oikee asenne, pidä toi!!! :) <3 (Sitä paitsi oot saanut aivan hullun hyviä tuloksia aikaseks - mahtava kroppa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon, Mimmu! <3 Puhut niin asiaa! Ainakin mulle se homma pysyy mielekkäänä, jos pystyn tarvittaessa joustamaan treenaamisesta ja syömisistä, jos/kun kroppa ja mieli sitä vaatii. Mulle on tärkeetä saada nauttia elämästä joka päivä, enkä halua tehdä pakonomaisesti asioita jos ei tunnu hyvältä. :) Ja niin mun mielestä jokaisen ihmisen pitäis osata nauttia elämästä joka päivä ja sisällyttää niihin päiviin jotain sellaista, mikä tekee onnelliseksi tai saa muuten hyvälle tuulelle. Sallittakoon ne herkkuhetketkin silloin tällöin jos haluaa, se on elämästä nauttimista sekin. ;) Elämä on oikeasti liian lyhyt itsensä kiduttamiseen! Joten rennompi ote vaan. :)

      Poista
  4. hemmetti toi haukkari, oon sanaton... oot kyl upeen näkönen ! :)

    VastaaPoista
  5. näytät sairaaaan hyvältä <3 ja oli tosi mielenkiintoinen postaus!! :)

    VastaaPoista
  6. saitko tuloksia aikaan kun treenasit kotona?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kyllä, en mää sitä muuten olis tehnytkään. :D

      Poista
  7. Mun mielestä sulla on just hyvä asenne :) Ei kaiken tarvitsi olla aina niin tiptop. Välillä liikuntablogeja lukiessa tulee sellainen olo, ettei ole tarpeeksi hyvä ihminen jos siellä salilla ei käy vähintään 6 kertaa viikossa. Tämä fitnessvillitys (joka on tosin jo laskemaan päin) on vain yhteiskunnan hyväksymä syömishäiriö.

    Hitto sä näytät hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla! :) Niin totta, puhut asiaa! Mun mielestä kannattaa ottaa treenaamiseen ja syömisiin vähän rennompi ote, niin homma pysyy mielekkäänä, eikä siihen heti kyllästy kun ei tarvitse koko ajan tehdä pakonomaisesti ihan stressissä. Sopivan tiukka kuri, mutta joustavuutta ja rennokkuutta tarvittessa. ;)

      Poista
  8. You are beautifully fit,sexy-Paul

    VastaaPoista
  9. Sulla on kyllä mun silmään ihan täydellinen kroppa jo nyt! Just sellainen, minkä itelleni haluaisin, muodokas mutta timmi. :D Ja ihan mahtava asenne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia, ihana kuulla! <3 :) Olen ihan otettu kehuistanne! :)

      Poista
  10. Kaunis kroppa sinulla..ja kauniit kasvot..t.yx ujo

    VastaaPoista
  11. Tosi Kaunis vartalo sulla ja ihanaa kun teet asiat omaa kroppaa kuuntelemalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon, se on kyllä tärkeää osata kuunnella omaa kroppaansa! :)

      Poista
  12. Hienolta näyttää ja kiva kun teit myös treenipostauksia! On mielenkiintoista nähdä minkälaisista liikkeistä ohjelma koostuu. Itse olen vasta aloittelija lihasreenaamisessa ja on pajon kysymyksiä. Olen lueskellut jonkin verran netistä ja aina törmää tuohon että tehdään eri lihasryhmät eri päivinä. Yks mitä aina mietin on, että miten pitkiä nuo salitreenit on?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...