lauantai 28. syyskuuta 2013

Beige&White outfit

Heippa!

Ihanaa kun on viikonloppu, tätä on taas odotettu. :) Perjantai-työpäivän kittuuttelin surkealla ololla töissä urheasti. Sopivasti tulin taas vaihteeksi kipeäksi (blaah), niin joudun lähinnä lepäilemään vaan tämän viikonlopun nyt sitten ja treenit jää treenaamatta. Siskoni tulee varmaankin huomenna kyläilemään ja aiotaan katsella vaan leffoja.

Nyt on alkanut kylmetä ihan kunnolla, oon ihan koko ajan jäässä joka paikassa! Ihan yhtäkkiä on kauheen kylmä ulkona ja tuntuu, että vois jo melkeen siirtyä nahkatakista kunnon toppatakkiin. Ei hirveesti tee kyllä mieli mennä pihalle. Nyt on se aika vuodesta, että haluais vaan kaiken aikaa käpertyä sohvan nurkkaan paksut villasukat jalassa viltin alle, katsella lempparisarjoja ja mussuttaa jotain herkkuleivonnaisia...kynttilöiden valossa. Ois myös ihanaa kutoa pitkäpitka kaulaliina. Syksyllä mulle myös iskee leipomisvimma. Mutta eipä ole vähään aikaan tullut leivottua mitään. 

Ajattelinpa nyt postata tämän unohduksiin jääneen asun elokuulta, jolloin vielä tarkeni näin kevyillä vaatteilla. Asu vilahti aiemmin kesäasut-postauksessa, mutta tässä se nyt tulee varsinaisesti. :) 

Neuletakki/ Second Handstore (H&M), Pitsitoppi/ Sheinside (saatu), Farkut/ Second Handstore, Kengät/ Spirit Store, Laukku/ Ginatricot


Ihanan rentouttavaa viikonloppua kaikille!



Sis. yhteistyökumppani Sheinsiden mainoslinkin

30 kommenttia:

  1. Sinun päällä vaate kuin vaate näyttää kauniilta..johtunee myös siitä kun olet itsekkin noin kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi että, ihanasti sanottu, kiitos! :)

      Poista
  2. Tosi raikas ja ihanan näkönen asu! Munkin tekis mieli kutoa taas jotain, mutta oon niin järkyttävän hidas siinä hommassa! :D Joskus monta vuotta sitten aloin kutomaan valkosta kaulaliinaa ja löysin sen kaapista pari päivää sitten ja päätin et päättelen sen ja annan koiranpennulle "viltiksi" :D Samoin oon myös kutonut villasukkaa varmaan kaks kuukautta ja tuloksena on sellanen 7cm varsi :D ..Ei vaan jaksa keskittyä kun hetkeks :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hahaha, joo minä oon kans hidas kutomaan, mutta ei se tärkeintä oo se lopputulos! ;D Se on vaan niin rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. :)

      Poista
  3. Sä kyllä oot niin upee ilmestys ja sun tyylitajus on pettämätön! Vautsi vau siis taas kerran ♥

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo paita :3 ja Jep yhtäkkiä vaan viileni ihan urakalla noooo voipaha löhöö sisällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin totta, hyvät puolet ilmojen kylmenemisessä. ;)

      Poista
  5. Love your top and shoes:-)

    http://havlikovakarolina.blogspot.cz/

    VastaaPoista
  6. Sun pitää ite leipoa niitä herkkuleivoksia ja käpertyä sinne viltin alle niitä mussuttaan! :) Niin mä tein eilen!

    VastaaPoista
  7. Vautsi kun oot aina niin tyylikkään näköinen!

    VastaaPoista
  8. sä oot niin täydellisen näköinen! :o <3

    VastaaPoista
  9. Siistit kengät! :D muutenki tosi kiva asu. :)

    VastaaPoista
  10. mahtava asukokonaisuus! (: sopii mielettömän ihanasti sulle kyllä!

    VastaaPoista
  11. Ää noi sun hiukset, niin ihanat!

    VastaaPoista
  12. kiva blogi sulla, taidan jäädä seurailemaan :) niin ja muuten jos aiot myydä tota toppia joskus niin muista mua ;) c.iara@live.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva jos jäät seurailemaan! :) Heheh, okei pitääpä muistaa ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...