perjantai 23. elokuuta 2013

Girly chic

Heippa!

Tänään töiden jälkeen kävin treffailemassa mun serkkua, Nooraa Amarillossa hyvän ruoan äärellä. Olipa mukava rupatella pitkästä aikaa kunnolla ja nauraa höröttää vedet silmissä! Tosi harvoin mulla tulee nähtyä kavereita arkisin, mutta aina silloin tällöin tällaiset kaveritreffit ovat todellakin paikallaan. Piristävät arkea mukavasti ja saa höpötellä tyttöjen juttuja! 

Löysin edellisenä iltana kaappeja siivotessa tämän suloisen kukkatopin, jonka olin aivan unohtanut. Kesällä tämä olisi toiminut monenlaisessa asussa. Oikeastaan tämä toppi oli alunperin mekko, ja näin jälkeen päin ajateltuna hippasen harmittaa, että menin sen (viime kesänä?) lyhentämään. Voin kuvitella saman tyyppisen asun, jossa olisi tämä mekko ja nahkatakki, vielä niiden parina vaikkapa bootsit! Ai että, ois ihana! Mutta toimii tämä tällaisenakin. Ite tykkään tästä asusta tosi paljon, mukavan rento, tyttömäinen, mutta chic! Mielestäni täydellinen asu juuri kaupungille shoppailureissulle tai juurikin kaveritreffeille. Päivällä en saanut otettua kunnon asukuvia, kun kamerasta oli akku loppunut, oli kuitenkin saatava tästä mieleisestä asusta kuvat vaikka sitten ilta hämärässä. :) 



6 kommenttia:

  1. ihanan rento ja tyttömäinen asu!♥

    VastaaPoista
  2. Ihanat vaatteet! :) käytkö muuten monta kertaa viikossa salilla/ kuinka paljon urheilet viikossa? = ) miksihän puhelimella ei voi kommentoida? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) No rehellisesti sanottuna, viime aikoina ei ole paljoakaan tullut käytyä, mutta yleensä tähtään treenaamaan salilla 3-5 kertaa viikossa ja lenkkeilyä noin 2-4. Ihan kohta mulla alkaa uusi saliohjelma ja dieetti, silloin aloitan taas kunnolla säännöllisen treenaamisen ja kerron siitä sitten enemmän täälläkin. ;)

      Empä osaa sanoa miksei pysty kännykällä kommentoimaan. :o En tiedä mistä voisin sen muuttaa. :/

      Poista
  3. Mulla löytyy tuo mekko koossa S. Haluutko ostaa? ;) Oulusta löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos, mutta en mää taida tarvita toista samanlaista, vaikka se ihana olisikin. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...